PC-pelaaminenko muka kallista ajuripainia? Höpö höpö.
Konsolisodissa ei ole sankareita, vain uhreja. Mutta sen kunniakkaampaa ei ole myöskään konsolipelaamisen ja PC-pelaamisen välille kaivetussa kuilussa kökkiminen. Molemmissa on etunsa ja haittansa, mutta yhteistä on se, että molemmissa kyse on vain pelaamisesta ja hauskanpidosta.
Vaikka monilla PC-pelaajilla onkin kieltämättä omat negatiiviset näkemyksensä konsolipelaamisesta, liikkuu myös PC-peleistä ja -pelaamisesta näkemyksiä, joita on mahdoton allekirjoittaa. Erityisesti väitteet PC-pelaamisen kalleudesta ja jatkuvasta ajurirumbasta ovat nykyisellään kummallisia. Jälkimmäisessä on tietty vinhakin historiallinen perä, joka vain ei enää nykypäivänä päde.
PC-pelaamista on vaikea väittää mitenkään erityisen kalliiksi. Voihan koneeseensa tietysti upottaa rahaa vaikka miten. Todella raskaan sarjan näytönohjaimesta voi toki maksaa kokonaisen konsolin verran. Mutta entä sitten? Keneltä se on pois? Etenkin kun huomioi, että harva lopulta ostaa PC:tä pelkästään pelikoneeksi. Surffailu ja tekstinkäsittely nyt eivät paljoa tehoja vaadi, mutta notkea kuvankäsittely, äänityöskentely, videoeditointi, demoscene-tuotosten katselu ja muu tehoa vaativa hyötykäyttö nauttii tehokkaasta koneesta ihan siinä kuin pelitkin.
Ainahan konettaan voi tietysti päivittää niin kalliisti kuin huvittaa, mutta miksi turhaan? Ei PC vanhene siitä mihinkään, jos ilmestyy uusi Crysis, Silent Hunter tai muu tehosyöppöpeli. Aikoinaan huipputehokkaana ostettu oma kotikoneeni jäi hiljalleen jälkeen pelikoneiden tehovertailussa, mutta ei se pelaamista haitannut. Pelien resoluutiota ja detaljeja vain piti pienentää. Ehkä tässä auttoi sekin, etten harrasta ns. grafiikkahuorausta. Kiva jos peli näyttää hienolta, mutta tärkeintä on se, että pelattavuus on hyvä ja peli viehättää.
Vanha koneeni palvelikin hienosti sellaisenaan nelisen vuotta, pyörittäen uskollisesti kaikki haluamiani pelejä, raskaan sarjan toimintaseikkailuista ja FPS-peleistä rakkaisiin heksastrategioihini. Samaan aikaan hämmästelin lukemattomia kertoja eDomenkin kommenteissa heitettyjä väitteitä siitä, miten konetta täytyy päivittää joka vuosi uusilla näytönohjaimilla ja tuhansilla euroilla. Höpön pöpön.
Samaisten kommenttien valossa oli erityisen huvittavaa katsella, miten toimistolle tekstinkäsittelytehtäviin ostettu muutaman satasen maksanut valmiskone pyöritti useimpia siihen asennettuja testipelejä aivan mainiosti. Kone, joka maksoi saman verran kuin uber-näytönohjain tai pelikonsoli.
Ja ajurirumba?
Ajurirumbakin on jäänyt jo kauas historiaan. Yritin eräänä päivänä oikein miettiä milloin olin viimeksi päivittänyt näytönohjaimen ajureita. Ajurien päivämäärästä ja versionumerosta kävi ilmi, että puolitoista vuotta sitten. Päivitinpä ne sitten, ihan huvikseni, en siksi, että pelit olisivat buganneet. Kun DirectX-rajapintoihin tai muuhunkaan ei nykyään tarvitse käytännössä kiinnittää mitään huomiota, niin mikäs sitä pelatessa. Hymy huulilla, tekniikan palvellessa minua eikä toisinpäin.¨
Jos kauemmas historiaa muistelee, niin jotenkin tuntuu että Windowsien ajurien kanssa nahistelu on ollut hankalimmillaankin kevyttä näpertelyä verrattuna DOS-aikakauden säätämiseen. Voi hyvä tavaton, millaista salatiedettä se erilaisten multiboottien rakentelu, perus- ja ylämuistien kanssa veivaamisen ja näytönohjaimen/äänikorttien ajurien roplaaminen olikaan.
Eli summa summarum. Omien kokemusteni mukaan väitteet PC-pelaamisen kalleudesta, koneen vuotuisesta päivittämispakosta ja ajurien kanssa taistelemisesta ovat potaskaa. Yhteensopivuusongelmat ja kuun asennosta johtuvat käsittämättömät häröt ovat sitten asia erikseen…
