Uusimmat

Pelialan pisin konsolisota päättyi viimein

Kuva: © Evan Amos / Wikipedia

25.05.2024 21:08 Muropaketin toimitus

Atari osti Intellivisionin itselleen.

Atari on ostanut itselleen Intellivisionin, minkä myötä yhtiö väittää ”historian pisimmän konsolisodan päättyneen”, uutisoi Eurogamer.

Atari ja Mattelin omistama Intellivision olivat kilpailevat konsolivalmistajat 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla ennen Nintendon ja Segan paremmin tunnettua konsolisotaa. Tuoreen kaupan myötä Intellivision ja sen yli 200 peliä ovat jatkossa Atarin omaisuutta.

”Tämä oli hyvin harvinainen tilaisuus yhdistää vanhat kilpailijat ja tuoda Atarin, Intellivisionin ja pelaamisen kulta-ajan fanit yhteen”, Atarin toimitusjohtaja Wade Rosen kertoi.

Atari aikoo laajentaa Intellivisionin omistamien pelien digitaalista ja fyysistä jakelua sekä harkitsee mahdollisten uusien pelien kehitystä. Intellivision Entertainment jatkaa puolestaan Amico-konsolin myyntiä uuden brändin voimin ja lisensoi Atarin jatkossa omistamat pelit konsolille.