Uusimmat

Pelikauppa muuntautuu pelijulkaisijaksi

19.04.2016 23:00 Jukka O. Kauppinen

Myös Suomessa vaikuttava kansainvälinen pelikauppaketju Gamestop ei pelkää astua uusille urille. Jos kerran peliala muuttuu, niin kauppojenkin täytyy muuttua. Niinpä Gamestop ryhtyy julkaisemaan pelejä ihan itse sen sijaan, että firma vain valittaisi käytettyjen pelien myynnistä tai kaupan siirtymisestä nettiin.

Gamestopin julkaisijahaara GameTrust on jo solminut julkaisusopimuksia useiden pelikehittäjien kanssa, joista isoimman hypen valokeilassa tönöttää muun muassa The Order: 1886:n tehnyt Ready At Dawn ja Ratchet & Clank -studio Insomniac Games.

Lisäksi messissä on suomalainen Frozenbyte ja Tequila Works.

GameTrust neuvottelee parhaillaan 20 muun pelikehittäjän kanssa.

GameTrustin ydinjuju on toimia pelien julkaisijana ja levittäjänä, mutta firma ei kappaa studioita tai näiden pelien oikeuksia itselleen. Uudella toimijalla on lisäksi melkoisen mittava valmis markkinointikoneisto ja mahdollisuus puffata pelejä näyttävästi kaupoissaan, mikä tuntuu varmasti houkuttelevalta monille kehittäjille.

Firman pääasiallinen toimintamuoto on julkaista firmojen itse rahoittamat pelit, mutta tarvittaessa GameTrust voi myös rahoittaa kehitystä.

Lähde: MCV

Lisää aiheesta

GameStop vihjailee – uusia konsoleita aivan nurkan takana

Tämä pelikauppa se ei vain suostu kuolemaan

Lipsauttiko GameStop-pomo virtuaalitodellisuuspaljastuksen?

GameStop haaveilee yhä käytettyjen digipelien myymisestä

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat