Uusimmat

Pelintekijät bailasivat kesän käyntiin

13.06.2009 15:55 Jukka O. Kauppinen

Kotimaisen pelialan vaikuttajat pistivät vaihteeksi kesäisemmän vaihteen päälle ja järjestivät pienet kesäjuhlat. Kekkereitä isännöivien kotimaisten pelitalojen lisäksi paikalle oli kutsuttu myös muita meikäläisen pelialan aikaansaajia. Ja olipa kunnon väen keskellä myös edustajia raadollisemmasta medioivasta kansanosasta.

Ilomielisen tapahtuman järjestivät Housemarque, Recoil Games, Mr. Goodliving, Mahtava sekä Sauma Technologies, jotka viihteen ohella myös esittelivät uusia ja tulevia pelejään. Ja hyvältä näyttää!

Pitäkää muuten silmät auki, sillä Frozenbyten Trinehän on se seuraava pikkuisen isompi kotimainen pelijulkaisu, joka sinkoaa kansainvälisille markkinoille. Frozenbyten pojat kertoivat saaneensa pelin valmiiksi noin viikko sitten, vaikka sen jälkeen teosta onkin vielä hiottu ihan pikkuriikkisten juttujen merkeissä.

Ja tulipa illan aikana todistettua, että kyllä naisetkin tykkäävät oldskool-räiskinnöistä.

 

Super Stardust HD oli illan hittipeli.

Tämä on yksi maailman kalleimmista pöydistä. Kuka lukijoista arvaa miksi?

Lue myös

Arvostelu: Rock Band 2 (PS2, PS3, Wii, 360)

EA: Xbox 360:n mehut puristettu, PS3:ssa vielä jäljellä

Kaikki bändipelit eDomen katsauksessa – mutta mikä on kaikkein paras?

Max Payne 3 synnytti protestiaallon

Nintendo naureskelee kilpailijoiden hypetekniikalle

Muropaketin uusimmat