Terminator Pelastus lähinnä nauratti
Terminator-leffasarjan neljäs teos, Pelastus, ei suuremmin yllätä, saati mairittele. Odotetusti valkokankaalle heijastetaan enimmäkseen jonninjoutavaa huttua. Eipä sitä voi sen kummemmin kuvailla. Mutta ihme kyllä, on se sentään katsottavampi kuin Terminator 3. Tai ainakin elokuvan jälkeen velloneet tunteet eivät olleet aivan yhtä perusteellisen itkettäviä.
Ikävä kyllä, tarinankerronta ei ole Pelastuksessa mitenkään merkittävässä asemassa. Elokuvan alku kuluu pitkään ihmeteltävältä tuntuvan teloituskohtauksen parissa, mutta ei kestä kovinkaan kauaa kunnes katsoja ymmärtää rautalangasta väännetyt viitteet Marcus Wrightin olemuksesta.
Terminator on valitettavasti puserrettu Hollywoodin huttugeneraattorin läpi, kuten nykyään kaikki muutkin suuren budjetin elokuvat. Omaperäisyys, kannanotot ja persoonalliset henkilöhahmot hiotaan pois. Tilalle ladotaan itsestäänselvyyksiä. Terminator 1 ja 2 tarjosivat vahvaa tarinankerrontaa ja tasaisesti kasvatettuja jännityksen hetkiä, jotka tiivistyivät huikeisiin toiminnallisiin kohokohtiin ja tietysti joihinkin kuuluisiin lausahduksiin. Ne olivat todellisia elokuvia, todellisten päähenkilöiden ja tarinankerronnan kera.
Mitä Pelastuksella on? Toimintaa. Actionia. Räjähdyksiä. Rautalankaa. Toimintaa. Tuhoa. Itsestäänselvyyksiä.
Paikoittain erittäin komeaa toimintaa, mutta silti elokuvan yleisvaikutelma jää tylsäksi. Se on kuin kokoelma modernien action-elokuvien kliseitä, höystettynä tyypillisillä aukoilla juonessa, yli-inhimillisillä stunteilla, liiankin kohdalleen sattuvilla yhteensattumilla ja suorastaan koomisilla toimintakohtauksilla. Ja kuten Hollywood-leffoissa nykyään yleensäkin, aivan liian moni kohtaus on kurjan ennalta-arvattava. Tekevätkö samat tusina käsikirjoittajaa kaikki nykyelokuvat? Miten tyhminä katsojia oikein pidetään?
Mikä surkeinta, ideat ovat välillä selvästi loppuneet kesken. Niinpä toiminnan sekaan onkin ängätty jopa törkeän suoria lainauksia kahdesta ensimmäisestä Terminatorista. Ehkä leffaväki on ajatellut, että legendaarisia kohtauksia ja lausahduksia käyttämällä elokuvayleisö antaa kaiken anteeksi.
Ja ne tahattoman koomiset toimintakohtaukset. Ne saavat raavaankin miehen melkein itkemään. Tai huutamaan. Ehkä molempia. Kun perinteiset Terminatorit eivät ole riittäneet, on laumaa täytynyt laajentaa suorastaan naurettavilla härveleillä. Ja voi pojat sitä hetkeä, kun (JUONIPALJASTUS!) John Connor kampittaa moottoripyöräterminaattorin, hakkeroi sen ja kiitää kohti taivaanrantaa uuden terminaattorimoponsa selässä. Voi hyvä tavaton sentään. Tämä ei ole enää edes roska-actionia. Tämä on komediaa. Kuten liian moni action-kohtaus muutenkin.
Ja se tekeekin Pelastuksesta niin surullisen katsottavan. Se rikkoo Terminator-sarjan sisäistä tarinarakennetta ja elokuvana se on vain toisiinsa nivottu sarja toimintakohtauksia, joita ei nivota yhteen tarinankerronnallisin keinoin. Tahti on täysillä alusta alkaen ja ruudulle syljetään aina vian uudenlaisista terminaattoreista koostuvia armeijoita ja naurettavia ideoita Skynetistä. Surullista kyllä, kaiken sen pelleilyn jälkeen elokuva onnistui lähinnä vain naurattamaan. Mutta kuten sanottua, sekin on sentään parempi lopputulos kuin Terminator 3:n vihanpuuskat.
Jäänkin odottamaan pelonsekaisesti Terminator Salvation –peliä, sillä tällaisenaan elokuva on oikeastaan pelkkä videopelin käsikirjoitus. Räjähdyksiä, toimintaa ja paljon kivoja CGI-pätkiä välivideoihin.
