PlayStation Home panostaa käyttäjien luomaan sisältöön
Sonyn työstämä PlayStation Home –virtuaalimaailma kuulostaa aina vain enemmän ja enemmän Second Life –verkkopelin konsolipainokselta. Homen tuottaja John Venables näet kertoi, että verkkomaailmassa tullaan painottamaan erityisen paljon käyttäjien itsensä luomiin sisältöihin.
PlayStation Homessa käyttäjille annetaan heti alusta lähtien mahdollisuus kustomoida hahmoaan, aivan kuten muissakin morpeissa.
”Mutta tulemme laajentamaan käyttäjille tarjottavien työkalujen palettia ja antamaan heille yhä enemmän valtaa. Kenties niin, että he voivat lopulta luoda itse omat sisältönsä. Näiden sisältöjen tuottamisen mahdollistavat työkalut ovat Graalin maljamme.”
Esimerkiksi Second Life –verkkomaailma perustuu ennen kaikkea vapaaseen puuhailuun ja äärimmäisen avoimiin työkaluihin, joiden avulla käyttäjät voivat tehdä peliin niin vaatteita kuin muokata ruumiinjäseniään, animaatioitaan, rakentaa taloja, kasinoita, pornoluolia, mitä vain.
Suuremmalle yleisölle, johon lukeutuu myös lapsia, Sony joutuu kuitenkin miettimään tarkoin tarjottavien työkalujen tarjoamaa valtaa.
”Meillä on tietty vastuu, ettei luomassamme maailmassa ole mitään loukkaavaa sisältöä. Meidän on tehtävä tämä varovaisesti, pikkuruisin askelin, ja katsottava miten yleisö reagoi tarjoamiimme asioihin.”
”Me haluamme tehdä käyttäjien luomasta sisällöstä merkittävän osan PlayStation Homea, mutta moderointi ja laadunvalvonta ovat tärkeitä asioita.”
Hyvä näin. Jos vertaamme vaikkapa koko perheen ja myös lasten pelaamia konsolipelejä siihen, mitä Second Lifen aikuisille suunnattu verkkomaailma vapaamuotoisine kustomointeineen ja otsaan liimattavine irtokaluineen tarjoaa, niin ero on dramaattinen. Konsolipelien ja erityisesti PlayStation Homen kaltaisen kaikenikäisille suunnatun virtuaalimaailman myötä muutaman päivän takainen Xbox Live –nakukuvatapaus olisi arkipäivää, jos kustomointeja ja käyttäjien tekosia ei valvota huolellisesti.
Second Lifen omituisista mahdollisuuksista kannattaa lukaista vaikkapa V2.fi-saitilta, kun Jari Peltonen houreilee tietään Rahattoman kaksoiselämä –artikkelissa ja yrittää tienata virtuaalirahaa maailman vanhimmalla virtuaaliammatilla.
Homen suunnitelmista voi lukea lisää oheisesta haastattelusta: Home, Sweet Home
Lue lisää eDomesta
Kyberterroristit iskivät – ”pommi-isku” Second Lifessä
Pelinollilla ja ykkösillä miljonääriksi
PlayStation Homen betatesti alkoi
Second Life teki Hep Shepherdistä oikean muusikon
Sony esitteli uudistetun PlayStation Homen – pino kuvia!
Sony panostaa virtuaaliseen yhteiseloon
Virtuaalikidnappaajat verkkopelihahmojen kimpussa
Virtuaalitodellisuus on lapsilta kielletty – Second Life
BioShock 2 ja Borderlands saapuvat ensi vuonna
Britit yrittävät pelihahmojen cosplay-maailmanennätystä
Retrokolikkopelien ääressä: Space Harrier