Remedy teki miljoonatappion, Alan Wakea odotellessa…
Microsoftin eilisiltainen E3-lehdistötilaisuus tarjosi suomalaisittain tärkeän uutispommin Alan Wake -pelin tiimoilta. Kuten eilisessä uutisessa ehdittiinkin mainita, Alan Wake ilmestyy lopulta keväällä 2010. Ja Remedyn negatiivisen kassavirran johdosta päivämäärän on parempi myös pitää…
Päivän Kauppalehti näet ehti myös apajille raportoiden Remedyn tehneet viime vuonna hulppean tappion. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2008 tuhdit 1254 euroa. Palkkakulut olivat kuitenkin 1,6 miljoonaa, muut kulut 0,8 miljoonaa ja sijoitusten arvonalennus 362 800 euroa. Kolmen miljoonan euron tappio onkin melkoinen nieltävä.
Mutta Remedyllä on siihen varaa, etenkin jos aikataulut pitävät kutinsa Alan Waken suhteen. Yhtiöllä on takataskussa varallisuutta riittävästi, jotta Alan Wake saadaan valmiiksi. Remedyhän tekee peliä täysin omalla rahoituksellaan ja Microsoft maksaa kertarykäisynä melkoisen summan, kunhan peli on valmis ja saatu kauppoihin. Pikkulintujen viserryksen mukaan summa voisi olla parikymmentä miljoonaa euroa, mutta edes huhupartion Iivar Kuolema ei saanut summalle varmistusta.
Pieni liikevaihtohan selittyy sillä, että yhtiö on keskittynyt täysin Alan Waken kehittämiseen. Vähän tosin ihmetyttää, että eikö studio saa lainkaan provikoita vanhojen teostensa myynneistä, vai onko Max Paynet kulutettu taloudellisesti puhki? Luulisi, että elokuva olisi vähän kyydittänyt pelimyyntiäkin.
Lähde: Remedy Entertainmentsilla miljoonatappio
Alan Waken kunniaksi Microsoftin E3-puffi:
Alan Wake
Julkaisija: Microsoft Game Studios
Kehittäjä: Remedy Entertainment Ltd.
Formaatti: Xbox 360 –viihde ja –videopelijärjestelmän DVD
PEGI-ikäraja: Ei vielä arvioitu
Saatavilla: Kevät 2010
Kuvaus: Alan Wake on menestyksekkään Max Payne -sarjan takana olleen suomalaisen Remedy-pelistudion kehittämä ja uudenlaisen kerronnallisen tyylin esittelevä psykologinen trilleri. Xbox 360:lle yksinoikeudella julkaistavan pelin pääosassa on Alan Wake, menestyvä jännityskirjailija, joka kärsii luovuuden tuskasta. Hän pakenee ongelmiaan pieneen kaupunkiin vain huomatakseen hänen kihlattunsa kadonneen salaperäisesti.
Pettävän idylliseen Bright Fallsin kaupunkiin sijoittuva Alan Wake imaisee pelaajat mukaan intensiiviseen ja laajaan elokuvamaiseen maailmaan, joka antaa heille mahdollisuuden tutkia hyperrealistisia ja interaktiivisia ympäristöjä. Tehtäväpohjaisen Alan Waken mukaansatempaava ja jännittävä tarina paljastaa jatkuvasti uusia juonenkäänteitä ja syvällisiä hahmopaljastuksia.
Pelaajat selvittelevät jännittävää juonta, joka sisältää hahmojen välistä monitasoista vuorovaikuttamista, ainutlaatuista ongelmien ratkontaa ja intensiivistä kamppailua kauhistuttavia vihollisia vastaan. Fantasian ja todellisuuden yhdistävä maailma pakottaa Alan Waken käyttämään erilaisia aseita, mukaan lukien hänen kaikkein voimakkainta liittolaistaan pimeyttä vastaan – valoa itseään.
Intensiivinen psykologinen trilleri. Alan Wake tarjoaa syvällisen psykologisen ja hienosti rakennetun juonen, joka nostaa rimaa videopelien tarinankerronnalle. Alan Waken vangitseva juoni etenee elokuvamaisen ilmapiirin, mukaansatempaavien tilanteiden, ikimuistoisten hahmojen ja reaaliaikaisen rytmityksen tukemana. Espoolainen Remedy tunnetaan uniikin elokuvamaisesti toteutetuista peleistä, jotka on kehitetty poikkeuksellisen korkeilla tuotantoarvoilla.
Valo taisteluelementtinä. Waken matkustaessa syvemmälle Bright Fallsin salaisuuksiin lähestyvät varjot hänen ympärillään. Kun pimeys laskeutuu, valosta tulee hänen ainoa liittolaisensa taistelussa kohti aamunkoittoa. Tästä muodostuu vakava ongelma Alan Wakelle, sillä hänen vihollisensa näyttävät saavan lisää voimaa varjoista, ja ennen pitkää valosta tuleekin hänen suurin liittolaisensa. Pelaajien on selviytyäkseen yhdistettävä valon käyttö perinteisempiin aseisiin.
Realistinen ja interaktiivinen ympäristö. Yhdysvaltojen koillisrannikolle sijoittuvan Bright Fallsin erittäin yksityiskohtaiset ympäristöt ovat tärkeässä roolissa Alan Wakessa; jopa päivänvalon ja sään muutokset vaikuttavat merkittävästi hahmoihin ja vihollisiin. Pelin kehittynyt renderointimoottori mahdollistaa hämmästyttävän realistiset ympäristöt, jotka herättävät tämän yksityiskohtaisen maailman henkiin – ikivihreiden puiden kukoistuksesta aina pikkukaupungin ihastuttavan vanhanaikaisiin rakennuksiin ja katuihin asti. Alan Waken maailma on elävä ja todellinen.
Episodinen kerronta. Alan Waken tehtäväpohjainen rakenne luo episodisen tarinan, joka muistuttaa syvällisesti jäsenneltyjä dramaattisia televisiosarjoja, kuten esimerkiksi Twin Peaksia ja X-Filesia. Kun jaksot etenevät, pelattavuus kehittyy tuoden mukanaan uudenlaisia elementtejä ja hahmoja, kiihdyttäen uhkatekijöitä ja toimintaa pelissä.
Lisää E3 2009 -messujen tarinoita: E3dome-uutiset
Lisää aiheesta
E3dome: Monkey Island kutsuu taas!
Lue myös
eDomen arvosteluviikko: Battleforge, Overlord II, Rock Revolution, X-Men Origins Wolverine