Uusimmat

Saitin pätkintää ja päivittelyä

22.03.2013 11:19 Jukka O. Kauppinen

Domen toiminta on ollut tällä viikolla hetkittäin sekä keskimääräistä parempaa että keskimääräistä hirvittävän paljon huonompaa. Syykin kerrottiin, kun toimitus valitti ettei työnteostakaan tule mitään, kun edes julkaisujärjestelmä ei vastaa. Ylläpito- ja päivitystyöt konesalissa. Ok, kiitos. Urakka lienee tässä vaiheessa valmis, joten ehkä saitille saadaan syötettyäkin jo tehtyjä juttuja. Käämi oli ihan vähän lämpimänä tässä välissä…

Päivityshommia on tehty muuallakin kuin konesalissa. Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata, että uutiset/arvostelut/artikkeliosioiden alustalistaus on lopultakin päivittynyt ja sinne on saatu mukaan uudetkin pelikoneet. Tagien päivitys vanhempiin juttuihin tosin kestää aikansa, mutta pyrin aina jossain välissä päivittämään ensin arvostelujen ja artikkelien alustatageja, sitten ainakin kriittisempiä uutisia.

Toimituksen ja avustajien arkipäivää yritetään kovasti helpottaa myös uudella julkaisujärjestelmän editorilla. Eli sillä työkalulla, jolla itse tekstit ja kuvat tuupitaan julkaisujärjestelmän uumeniin. Uuteen editoriin ollaan päivittämässä parhaillaan toiminnallisuutta, jolla siitä saadaan myös pelitiimin muita graafisempaan työflowhin soveltuva väline. Tällä hetkellä uutta editoria käytetään ilmeisesti enemmänkin Elleissä ja muissa Otavamedian vähemmän graafiseesti takovissa saiteissa.

Jos olette muuten Tampere Kuplii -sarjistapahtumassa liikenteessä tänä viikonloppuna, niin sunnuntaina klo 14-15…

Lisätietoja: http://2013.tamperekuplii.fi/ohjelmakartta/