Sony: nyt on vain kärsittävä
Sonyn tehtyä viime vuonna rökäletappiota niin yhtiö- kuin divisioonatasollakin monet odottivat japanilaisjätiltä dramaattisia toimia. Lähtisikö pelitaloja? Leikattaisiinko työpaikkoja? Ratkaisu voi olla hieman yllättävä, sillä Sonyn pomo toteaa että nyt pitää vain ottaa iskut vastaan.
Sonyn eurooppalaista pelidivisioonaa johtava David Reeves tunnusti brittiläisen Guardian-lehden paperiversiossa, että hänen firmansa on nyt köysissä ja iskuja satelee joka puolelta. ”Nyt on vain kärsittävä ja otettava vastaan iskuja niin markkinaosuudessa kuin yleisön mielissäkin”, David Reeves summasi synkkänä. Tie voittoon kulkee kuitenkin sen kautta, että iskut kestetään kuin mies.
”Tämä on ihan kuin Alin ja Foremanin ottelu. Annetaan vastustajan takoa itsensä väsyksiin kahdeksan erän aikana. Olemme vielä pystyssä ja meillä on rahaa jatkaa taistelua. En lupaa että tulemme tekemään tyrmäystä, mutta olemme kehässä ja tappelemme.”
Reeves tyynnyttelee myös nettipuheita, joiden perusteella Sonyn on leikattava konsolinsa hintaa välittömästi, mikäli he aikovat pysyä kisassa mukana – samalla kuitenkin tunnustaen että siihen olisi tarvetta.
”Pitää tunnustaa että nykyisessä taloustilanteessa ihmiset tulevat valitsemaan halvempihintaisen laitteen, mutta olemme yhä omillamme ja se on tavoitteemme. Olisimme toki voineet leikata hintaa ja saada huippumyynnit, mutta sen perään olisi taas tullut mielettömästi tappiota. Emoyhtiö olisi voinut miettiä uudelleen, haluavatko he yleensäkään olla koko pelialalla. Onnistuimme kuitenkin näyttämään Sonylle, että meidät kannattaa pitää mukana.”
Pahaenteisiä sanoja, joiden välistä voi aistia, että tilanne on tukala ja köysi tiukalla Sonyn toimistolla. Firman onneksi kevät voi kuitenkin olla heille suotuisaa aikaa. Muiden vetäessä hieman henkeä joulun jälkeen Sony voi nakittaa huippuvastaanoton saaneella Killzone 2:lla ja tehdä lopputalvesta itselleen iloisen ajan.
Lisää aiheesta
Xbox 360:lla miljoonan etumatka PS3:een
Sony-pomo: tulos pitää hinata voitolliseksi ja pian
Sonylle mahdollisesti jättitappiot
PlayStationien myynnit romahtivat kolmanneksella
Lue myös
DICE jatkaa sotalinjalla: Battlefield Bad Company 2 ja Battlefield 1943