Uusimmat

Sony tekee PSP:lle litet – pienempi, kevyempi mutta muuten entisensä

12.07.2007 13:42 Jukka O. Kauppinen

Se kauan odotettu ja huhuttu PSP-taskukonsolin modernisointi on nyt fakta juttu. Tosin ei aivan sellaisena kuin odotettiin. Raudan rankan uudistamisen sijaan Sony tekee PSP:lle DS Litet. Uusi laite on teknisesti entisensä mutta pienempi ja kevyempi. PSP 2:ta saadaan siis vielä odottaa.

Uusi PSP käyttää samaa näyttöä kuin nykyinenkin eikä UMD-levyistäkään päästä vielä eroon. Sen sijaan laite on kolmanneksen kevyempi ja hurjat 19% ohuempi. Eli laitetta on höylätty 23 millistä 18,6 milliin.

Painoa uudella PSP:llä on 189 grammaa vanhan 280 grammaan verrattuna.

Laitteen näkyvin uusi ominaisuus on videoliitäntä, jonka avulla konsolin voi lämäistä kiinni televisioon. Pelaaminen ja UMD-leffojen katselu sujuu siis jatkossa yhtä lailla käsikonsolilla kuin tv-ruudulta.

Pinnan alta puolestaan löytää erittäin lupaavan ja kaivatun ominaisuuden: cacheamisen. Konsoli pystyy puskuroimaan UMD-levyltä ladattavaa lataa välimuistiin, jonka ansiosta pelien latausajat lyhenevät. Tästä on ihan oikeasti hyötyä!

Konsolissa pitäisi olla myös tehokkaampi akku, joka kestää käytössä pidempään.

Oikein hyviä ja käteviä ominaisuuksia. Jos vielä pelitarjontaankin löytyy jotain tiukkoja syys- ja talvihittejä, niin PSP voi lähteä tästä uuteen nousuun. Kunhan vielä nähdään se hintalappukin…

Lue lisää eDomesta:

Ensi vuonna: uusi DS, uusi PSP?

Lisää huhuja uudesta PSP:stä

Uuden PSP:n speksit lehdistötiedotteesta:

Product Name PSP(PlayStationPortable)
External dimensions Approx. 169.4 x 18.6 x 71.4 mm / 6 ¾ x ¾ x 2 ¾ in (width × height × depth) (excludes largest projection)
Weight Approx. 189g / 6.7 oz (including battery pack)
CPU PSP CPU (System clock frequency 1-333MHz)
Main Memory 64MB
Display 4.3 inches (16:9) full-transparent type, TFT drive,
480 x 272 pixel, Approximately 16,770,000 colors displayed
Sound Built-in stereo speakers
Main Input/Output Wireless LAN (IEEE 802.11b)(Wi-Fi)
High Speed USB (USB2.0) (mini-B)
Memory Stick PRO Duo
Analog Video Out
Main Connectors DC In 5V connector
DC Out connector
video out/headset connector
USB connector
Memory Stick Duo slot
Key/Switches Directional buttons (up/down/right/left), analog stick,
Action buttons (triangle, circle, cross, square), L/R buttons
START button, SELECT button, HOME button
POWER/HOLD switch, WLAN switch
display button, sound button, volume (+/-) buttons
Power sources Lithium-Ion rechargeable battery pack
AC adaptor
USB power supply
Internal disc drive Read-only UMD drive
Supported profile PSP (PlayStation Portable) Game
UMD Video
Access Control Region code, parental control
Wireless Communications Infrastructure mode
Ad hoc mode (connects up to 16 consoles)
Supplied Accessories AC adaptor
Battery pack (1200mAh)

Supported codec (in Memory Stick)
 Memory Stick Video FormatVideo
 MPEG-4 Simple Profile (AAC LC)
 H.264/MPEG-4 AVC Main Profile (AAC LC)
 MP4 File Format
 MPEG-4 Simple Profile (AAC LC)
 H.264/MPEG-4 AVC Main Profile- CABAC only – (AAC LC) / Baseline Profile (AAC LC)
 AVI
 Mmotion JPEG (Linear PCM or μ-Lau)
 Memory Stick Audio FormatMusic
 ATRAC3
 ATRAC3plus
 MP3
 MP3(MPEG-1/2 Audio Layer3)
 MP4(MPEG-4 AAC)
 WAVE(Linear PCM)
 WMA(Windows Media Audio 9 Standard only) (*6)
 JPEG (DCF2.0/Exif2.21 compliant)Photo
 TIFF
 BMP
 GIF
 PNG
(*6) WMA Playback feature needs to be enabled.

Paranneltu PSP...

Katso tilanne vastaamatta