Uusimmat

Steam kielsi pelien harhaanjohtavat mainosbannerit

29.07.2022 18:10 Muropaketin toimitus

Steamin tunnistekuvien, eli pelien mainosbannerien, uudet säännöt määrittävät mitä graafisia elementtejä Steam-kaupan ja kirjaston tunnistekuvat saavat ja eivät saa sisältää.

Valven tavoitteena on tehdä pelien löytämisestä ja ostamisesta asiakkaille mahdollisimman selkeää ja helppoa. Valven mukaan osa pelikehittäjistä on käyttänyt tunnistekuvissa enemmän tekstiä, palkintologoja ja jopa arvostelupisteitä graafisissa elementeissään. Nämä ovat aiheuttaneet hämmennystä tai johtaneet asiakkaita harhaan.

Esimerkiksi joidenkin pelien logot ovat nykyään niin pieniä, että käyttäjien on hankala ymmärtää, mikä peli on kyseessä. Joissain tapauksissa kuvat ovat niin pullollaan palkintologoja ja arvosanoja, että se häiritsee ja vaikeuttaa niiden lukemista. Jotkut tunnistekuvat käyttävät vanhentuneita arviointipisteitä. Suurin osa elementteihin lisätystä tekstistä on vain englanniksi, mikä sulkee pois muita kieliä puhuvat Steam-käyttäjät.

Tunnistekuvien uudet säännöt kiteytetään Valven blogissa seuraavasti:

  1. Ei arvostelunumeroita mistään lähteestä, mukaan lukien Steam-arvostelut ja ulkoiset uutissivut.
  2. Ei palkintojen nimiä, symboleita tai logoja.
  3. Ei alennusmainontaa (esim. ”Nyt alessa” tai ”Jopa –90 %”).
  4. Ei muita tuotteita mainostavaa tekstiä tai kuvia. Myös jatko-osien tai sarjan muiden pelien mainonta on kielletty.
  5. Ei muuta ylimääräistä tekstiä

Esimerkiksi uusista suurista päivityksistä saa kuitenkin edelleen tiedottaa kuukauden voimassa olevilla korvaavilla kuvilla, jotka on lokalisoitu pelin tukemille kielille.