Uusimmat

Street Fighter V:n myynnit alittivat Capcomin odotukset

10.05.2016 14:00 Miikka Lehtonen

Street Fighter V on pettymys. Peli julkaistiin selvästi keskeneräisenä ja siitä puuttui paljon kaivattuja ominaisuuksia. Positiivisesti Capcom saa sitä, mitä tilaakin, sillä pelin myynnit ovat myös olleet firmalle pettymys.

Street Fighter V oli julkaisukunnossa tiettävästi asiallinen tappelupeli, jos siltä halusi vain kaksinpeliä kaveria vastaan. Jos kaipasi yksinpelisisältöä, monipuolisempia moninpelioptioita tai oikeastaan mitään muutakaan ylimääräistä, rajat tulivat vastaan nopeasti. Jo ennen julkaisua tiedettiin esimerkiksi, että yksinpeli tultaisiin julkaisemaan peliin ilmaisena päivityksenä kesäkuussa. Ei ihan hyvä juttu peliltä, joka ilmestyi helmikuussa. Monia muitakin avainjuttuja jäätiin odottamaan myöhempien päivitysten muodossa.

Positiivisesti pelaavalle maailmalle — joskaan ei Capcomille — pelaajat kerrankin äänestivät kukkarollaan. Capcom oli asettanut pelin myyntitavoitteeksi kahden miljoonan kappaleen kokonaissaldon talousvuotensa päättymiseen mennessä. Street Fighter V myi maaliskuun loppuun mennessä 1,4 miljoonaa kappaletta, mikä ei toki ole mikään surkea saldo, mutta silti selvästi vähemmän kuin Capcom olisi toivonut.

Ehkä ensi kerralla viitsitte tehdä pelin edes lähelle valmista ennen julkaisua?

Lähde: IGN