Uusimmat

Suomalaispeli muistuttaa Counter-Strikeä, melkein liikaakin

10.07.2012 16:15 Jukka O. Kauppinen

Ideoiden lainaaminen on toki tuttu juttu pelialalla, kuten kaikkialla muuallakin. Mutta missä kohti menee lainaamisen, edelleenkehittämisen ja ideavarkauksien raja? Entä jos pelin 3D-mallitkin muistuttavat turhan paljon esikuvaansa? Tai ovat siitä peräisin?

Suomalaisen Studio ON Mars -indiepelikehittäjän tuore julkaisu Critical Strike omaa näet suosittuun nettiräiske Counter-Strikeen muutakin yhteistä kuin CS-lyhenteen. Eikä lyhennekään ole mikään vahinko, kuten tekijä Facebookissa tunnustaa. Onhan kyseessä ihan rehellisen suora CS-kopio, vaikka tekijä vähän onnahteleekin perusteissaan.

”Critical Strike nimi on eri kuin Counter Strike.  Kaikki FPS pelit muistuttaa toisiaan vai onko COD:ssa, Battlefiedissa, Quakessa jne. isoja eroja keskenään?”, Veli-Pekka Piirainen perusteli nimen ja mekaniikan tuttuutta.

Suuremmaksi kysymysmerkiksi on jäänyt jo ennen pelin julkaisua tehdyt havainnot 3D-mallien ja äänien tuttuudesta. Pelistä näet tunnistettiin suoraan Valven Counter-Strikestä ja id Softwaren Doom 3:sta ryövättyjä 3D-malleja, minkä lisäksi betaversion ääniefektejä epäiltiin myös Doomista otetuiksi.

Tätä Piirainen perusteli seuraavasti:

”Äänet meidän pelissä ovat samankaltaisia, mutta 100% itsetehtyjä (tehnyt paikallinen äänikaveri). Mallit ja mapit eivät ole Valven tekemiä ja omistamia. Osa on tehty itse, osa on Counter Strike pelaajien tekemiä. Kun julkaistaan, kaikki mallit ja mapit tulevat olemaan joko meidän itsemme tekemiä, alihankkijoilla teetätettyjä tai harrrastelijoiden tekemiä.”

Lisäksi pelin promomateriaalina käytettiin Sonyn julkaiseman SOCOM-räiskintäpelin kuvitusta.

Pelin 3D-mallit ovat kuitenkin jatkaneet ihmetyksen herättämistä myös teoksen julkaisun jälkeen, eikä luottamus Studio ON Marsin tekijäoikeustietämykseen ole suoraan sanoen  kovinkaan korkealla. Toivottavaa olisikin, että tekijät korvaavat edelleen epäilyksiä herättävät 3D-mallit ja muut sisällöt omillaan, ennen kuin id Software tai Valve ärtyvät.

 

Sillä se, että mallit tai kartat eivät olisikaan Valven tai id:n tekemiä, ei tarkoita etteivätkö firmat omistaisi niiden oikeuksia. Eikä se, että tekijä on näyttänyt teostaan GDC-messuilla jollekin Valven työntekijälle riitä vielä juridiseksi hyväksynnäksi… Mikäli tekijäoikeudet eivät ole loppumetreillä sataprosenttisen kunnossa, niin Studio ON Marsilla on potentiaalisesti käsissään rehevä sotku.

Critical Strike on julkaistu PC:lle ja Androidille. iOS-versio on työn alla. Peli on tällä hetkellä ilmainen, mutta siitä aiotaan julkaista mikromaksuihin perustuva kaupallisempi versio.

Lisätietoja: http://cs-portable.com/en

 Lue myös

Arvostelupäivitys: Dragon’s Dogma ja Ghost Recon Future Soldier

Domen arvosteluviikko 27/2012: Inversion, FIFA Street, Lego Batman 2, SBK Generations, The Walking Dead 2, The Secret World, Might & Magic…

Jättimenestys DayZ saattaa muuttua itsenäiseksi ilmaispeliksi

Onko tässä Steamin kesäalen pelivalikoima?