Suomessa jo yli 660 000 PlayStationia, PS2 yhä suosituin
PlayStationin Suomen edustajien mukaan PlayStation 3-, PlayStation 2- ja PSP-konsoleita löytyy suomalaisista kodeista jo yli 660 000 kappaletta. PlayStation 3 on kasvattanut suosiotaan ja multimedialaite löytyykin jo reilusta 80 000 kotitaloudesta. Samaan aikaan PlayStation 2 jatkaa maan suosituimpana pelilaitteena. Sellainen löytyykin jo lähes joka neljännestä kotitaloudesta. PSP-käsikonsolin taas omistaa lähes 80 000 suomalaista.
PlayStation 3 -konsolin myynti kasvoi tänä vuonna 43 prosentilla viimevuotiseen. Sonyn mukaan PlayStation 3 onkin ”selkeästi vakiinnuttamassa paikkansa kodin viihdekeskuksena, joka tarjoaa teräväpiirtoviihdettä pelien, elokuvien, musiikin ja online-kokemusten kautta.”
Suurin osa PlayStation 3:n omistajista käyttää PlayStation Network -verkkopalvelua, joka tarjoaa pelejä, pelidemoja, trailereita sekä muuta sisältöä. Yksi PlayStation Networkin suosituimmista osioista on SingStar-laulupelin biisikauppa SingStore, josta löytyy yli 500 kappaletta.
”PlayStation 3:n kysyntä on ollut vahvaa tänä vuonna, ja olemme myyneet sitä tämän vuoden aikana noin 50 000 kappaletta. Erityisesti kuluttajia on houkuttanut PlayStation 3:n pelitarjonnan lisäksi multimediaominaisuudet, kuten Blu-ray-soitin, teräväpiirtoviihde sekä ilmainen verkkopelaaminen. Kilpailijoihin verrattuna PlayStation 3 tarjoaakin monipuolisempia viihdekokemuksia”, PlayStationin markkinointipäällikkö Suman Rath kehuu.
PlayStation 2 -konsoli jatkaa edelleen suosion aallonharjalla, kiitos muun muassa SingStar-peleille. SingStar-pelejä on myyty Suomessa yli 250 000 kappaletta. Yksistään SingStar SuomiRockin myynti hipoo 90 000 kappaletta. Itse konsoleita on tämän vuoden aikana myyty noin 50 000.
Samalla PlayStation 2 -pelit ovat yhä niitä kaikkein suosituimpia. Esimerkiksi korkeista myynneistä jaettavia FIGMAn kulta- ja platinapelejä paukkuu säännön mukaan enemmän PS2-peleille kuin niiden PS3- tai Xbox 360 -versioille.
PSP on puolestaan löytänyt tiensä yhä nuorempien pelaajien käsiin. Yksi suosituimmista PSP-paketeista on ollut PSP:n uusi malli yhdessä Lego Batman -pelin kanssa.
Lue myös
Arvostelu: Sonic Chronicles: The Dark Brotherhood (DS)
Arvostelu: Tom Clancy’s Endwar (PS3, 360)