Suosittu lautapeli sovitetaan elokuvaksi – tieteisfanien kannattaa pysyä valppaana

05.12.2022 10:30 Muropaketin toimitus

Cobalt Knight on ostanut elokuvaoikeudet suositusta Terraforming Mars -lautapelistä.

Palkittu lautapeli Terraforming Mars on viimeisin peliprojekti, jota ollaan aikeissa sovittaa valkokankaalle. Tuotannon takana on Christopher Kaminskin ja Christopher Knoxin perustama Cobalt Knight -studio.

Terraforming Mars -pelissä pelaajat kilpailevat toisiaan vastaan Marsin maankaltaistamisesta, mikä toimii myös pohjana tulevassa elokuvasovituksessa. Lehdistötiedotteessa Kaminski kertoo elokuvan käsittelevän rahanahneita korporaatioita ja ihmiskunnan tulevaisuuden rakentamista toiselle planeetalle.

”Olemme kiinnostuneita käsittelemään uniikkeja ihmiskohtaloita, jotka syntyvät väistämättä kun korporaatiot käsketään luomaan meriä, menestyneitä kaupunkeja ja kokonainen ekologia”, Kaminski kirjoitti.

Tuottajat vertaavatkin aihetta kolonisaatioon, jolloin eurooppalaiset matkasivat ympäri maailmaa levittäen ja laajentaen omaa valtaansa.

Lautapeliä on myyty maailmalla yli 1,5 miljoonaa kappaletta ja siitä on tehty myös digiversio.