Uusimmat

Terraria saa kesäkuussa isomman päivityksen! [video]

28.05.2015 20:30 Miikka Lehtonen

Terraria elää taas. Kukapa olisi uskonut, kun muutamaa vuotta sitten pelin kehittäjä yllättäen dumppasi koko projektin vedoten muihin kiireisiinsä? Niin peli kuitenkin on jo saanut päivityksiä ja tulee taas saamaan, sillä 30.6. julkaistaan isompi päivitys.

Terraria oli aikanaan todella mainio Minecraftin 2D-serkku, jossa louhittiin, rakennettiin ja taisteltiin. Pelillä riitti innokkaita ystäviä ja kehitystäkin tapahtui, kunnes yllättäen pelin kehittäjä sitten päätti pistää pillit pussiin. Mies perusteli päätöstään muilla kiireillä ja mikäs siinä, toki hänellä siihen oli oikeus. Tapahtuma jätti silti pahan maun monen pelaajan suuhun. Ongelmaa pahensivat pienemmät piirteet: miltei samaan syssyyn julkistettiin Terrarian konsoliversio, useampikin kehittäjä olisi ollut kiinnostunut jatkamaan kehitystyötä ja peliä myytiin Steamissakin vielä ”saa koko ajan lisää sisältöä” -ominaisuuden avulla. 

Tiedä sitten mitä on tapahtunut, mutta kehittäjä on palannut Terrarian pariin. 30.6. julkaistaan versionumeroa 1.3 kantava isompi päivitys, josta lisää oheisella videolla. Ei paljon, mutta vähäsen kumminkin.