Uusimmat

Torment: Tides of Numenera on pelattavissa jo tässä kuussa

06.01.2016 13:30 Miikka Lehtonen

Brian Fargo ja hänen inXile Entertainment -firmansa ovat työstäneet pitkään epävirallista jatko-osaa legendaariselle PlaneScape: Torment -roolipelille. Torment: Tides of Numenera sai rahoituksensa Kickstarterin kautta runsaan huomion ja näkyvyyden avulla. Sen jälkeen onkin ollut vähän hiljaista, mikä johtui vain siitä, että kehitystiimi keskittyi varsinaiseen työhönsä.

Kehitys tuntuu menneen hyvin, sillä peli on kohta pelattavissa. Alfa-testaajat ovat pelailleet Tormentia jo jonkin aikaa, mutta tammikuun 17. päivänä kaikki betatestioikeuden itselleen Kickstarterin kautta lunastaneet saavat pelin tuoreimman version haltuunsa. Tammikuun 26. päivänä taas on muun maailman aika, sillä silloin peli tulee Early Access -myyntiin Steamissa. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki halukkaat voivat ostaa pelin keskeneräisen version ja antaa sitten palautetta tiimille, saaden koko ajan pelin tuoreita kehitysversioita ja sitten aikanaan sen valmiin pelin.

Kehitystiimi mainostaa, että pelin betaversio tulee olemaan ”sangen kookas betaksi”. Se sisältää pelin alkuvaiheet, sekä sen ensimmäisen suuren kaupunkialueen tehtävineen ja sisältöineen. Tiimi kaipaa pelin testaajilta myös palautetta, jonka avulla voidaan sitten tehdä tuunauksia.

Lähde: Kickstarter