Uusimmat

Uncharted tulille, palkintopäivitys on saapunut

05.08.2008 09:03 Miikka Lehtonen

Mikäli olet PlayStation 3:n omistaja, olet luultavasti myös Unchartedin omistaja. Mikäli tämä oletus pitää paikkansa, lienet myös odottanut kuumeisesti päivitystä, joka lisäisi peliin trophy-tuen. Odotus on päättynyt.

Odotus on itseasiassa päättynyt jo eilen, sillä Unchartedin päivitys julkaistiin nettitietojen mukaan jo silloin Euroopassa. Unchartedin omistajia odottaa mahdollisuus kerätä 48 palkintoa, joiden vaikeustaso vaihtelee nauruhelposta itsemurhariskiä kasvattavan vaikeisiin.

Mikäli on käynyt niin ikävästi, että Uncharted jäi väliin, palaamme ajassa taaksepäin hehkuttamaan uudelleen pelin loistoa. Ajan hammas ei ole nimittäin reilussa puolessa vuodessa nakertanut peliä pätkääkään. Varsinkin elokuvamainen tunnelma toimii yhtä hyvin kuin ennenkin.

Peli on täynnä huikeita huippuhetkiä, kuten epätoivoista säntäilyä sortuvilla rakennustelineillä tai autotakaa-ajoja pujottelevilla vuoristoteillä, mutta huiput on jaettu mainiosti pitkin seikkailua, joten ne eivät missään vaiheessa muutu rutiininomaisiksi tai tylsiksi. Välissä on sopivissa suhteissa rauhallisempaa tutkimusmatkailua ja kiipeilyä, sekä tulitaistelua merirosvoja vastaan, mutta kaikkia sopivassa suhteessa. Tästä monet muut voisivat ottaa oppia.

Huikea peli, joka on nyt viimeistään aika ottaa uudelleenpeluuseen.

Lisää aiheesta

Naughty Dog vahvisti tekevänsä Unchartedin jatko-osaa

Uncharted: Drake’s Fortune – ison mitan ekslusiiviseikkailu PS3:lle

Arvostelu: Uncharted: Drake’s Fortune (PS3)

Lue myös

Fallout 3 – klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1)

Nintendon konsoleille avattiin Wi-Fi-nettipelipalvelu