Uusimmat

Voima ei ole kanssasi, PC-pelaaja

14.05.2008 10:00 Jouni Mäki-Panula

LucasArtsin Star Wars: The Force Unleashedista on konsolipiireissä kohuttu jo yli vuoden verran. Aluksi peliä kaavailtiin vain Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle, mutta sittemmin mukaan on otettu käytännössä kaikki mahdolliset koti- ja käsikonsolit – mutta ei PC:tä.

LucasArtsilla The Force Unleashedin tuottajana toimiva Cameron Suey on nyt valottanut erikoiselta tuntuvaa linjausta VideoGamer.com:n haastattelussa. Sueyn mukaan pelin PC-käännöksen olisi syystä tai toisesta pitänyt perustua joko Xbox 360 – tai PS3-versioon, mutta PC-kokoonpanojen vaihtelevan suorituskyvyn vuoksi ainoastaan huippuvarustellut laitteistot olisivat pystyneet pyörittämään peliä yhtä hyvin kuin mainittu konsolikaksikko.

Heikkotehoisempien koneiden omistajat olisivat joutuneet laskemaan grafiikan tasoa niin alas, että koko kokemus olisi vesittynyt eikä peliä olisi voinut pitää suunnitellun kaltaisena.

PC-puolella on esiintynyt vaihtelevia kokoonpanoja yhtä pitkään kuin pelejä on alustalle tehty, joten Sueyn meriselitystä voidaan pitää vähintäänkin ontuvana ellei jopa säälittävänä. Ehkä LucasArts seuraavalla kerralla kehittää paremman tarinan ja vetoaa vaikkapa perinteisesti piratismiin.

Star Wars: The Force Unleashed ilmestyy ensi syyskuussa Xbox 360:n ja PS3:n ohella Nintendo Wiille, PlayStation 2:lle, Nintendo DS:lle, PlayStation Portablelle ja jopa kännyköiden N-Gage-palveluun.

Lähde: The Force Unleashed

Lue lisää eDomesta

Advance Wars: Dark Conflict (DS)

Afganistanissa pelattiin tosielämän rakettihippaa

Age of Conan: Hyborian Adventures -ennakko (PC)

Battlefield: Bad Company osa 4: peliäänet haastavat leffaäänet

Fable 2 – Peter Molyneux jatkaa seikkailupelien uudistamista

Parasta YouTubea – ikinä?

Raidaus auttaa työnhaussa?

Sacred2 Fallen Angel osa 1: kuin Diablo mutta 3D:nä