Yksinpelilläkin on merkitystä!
Viime vuosina on toitotettu yhä kovemmin nettimoninpelin ja cooppipelaamisen merkitystä. Siinä sivussa tuppaa kuitenkin joiltakin unohtumaan kova fakta: suurin osa peleistä tehdään yksinpeleiksi. Hyvä yksinpeli on edelleen se tärkein yksittäinen ominaisuus. Ei moninpeli.
Jotkut toitottavat, että he eivät osta peliä, jossa ei ole moninpeliä. Ihan vapaasti. He ovat kuitenkin se vähemmistö, joille pelejä ei tehdä. Ostakoot mitä lystäävät ja nariskoon pelitalojen foorumeilla – tai ircissä – minkä ehtivät. Äänekäs vähemmistö ei kuitenkaan pysty nettinarinallaan muuttamaan lukuisten alan tutkimusten havaintoja: suurin osa pelien ostajista pelaa vain ja ainoastaan yksinpeliä, eikä koskekaan moninpelinappulaan.
Niinpä hyvän tarinan ja laadukkaan yksinpelikokemuksen luominen on se tärkein pelintekijöitä ajava asia, yhä edelleenkin. Monet kaikkein parhaimman tarinan ja vetävimmän pelielämyksen tarjonneista peleistä ovat puhtaita yksinpelejä. Itse olen viimeisen vuoden aikana viihtynyt erityisesti Dead Spacen, Bioshockin ja Mass Effectin parissa, nauttien niiden tarjoamista elämyksistä. Jostain syystä en viitsi enää useinkaan klikata nettipelinappia edes sellaisista peleistä, joissa on yksinpelin ohella myös lupsakka nettipeli. Esimerkiksi Chris Taylorin Supreme Commanderin suhteen haaveilin kovasti kivoista moninpelimatseista. Loppumetreillä energiaa riitti vain muutamaan tusinaan nettisotaan. Yksinpelinä sen sijaan väänsin sitä pitkään ja huolella.
Toki hyvillä verkkopeleilläkin on sijansa. Left 4 Deadistä olen nauttinut kovasti ja lentelen yhä edelleen nettisimulaattoreita. Mikään ei voita kunnon lentosotaa toisen maailmansodan MMO-taivailla. Mutta muuten nettipelaaminen on vain jäänyt. Peliseuran etsiminen on hankalaa ja pirstonaisen ajankäytön johdosta on vaikea varata kalenteriin sopivia pitkiä pelisessioita.
Yksinpeleissä sen sijaan voin päättää ihan itse milloin pelaan ja kuinka kauan. Vartin tai neljä tuntia. Voin napauttaa pelin paussille puolison mourutessa himokkaasti tai kun iskeekin äkillinen mielihalu silitellä lemmikkirottia kesken kaiken. Ja hyvin suunnitellun, hienosti käsikirjoitetun tarinan eläminen on joskus yksinkertaisesti paljon kiinnostavampaa kuin geneerinen nettipelimatsi tuntemattomien ulkkisten kanssa.
Ja se pakollinen loppukaneetti: juu, tiedän kyllä erittäin hyvin että Counter-Strike ja WoW ovat sikasuosittuja. Ne onkin tehty nimenomaan verkkopeleiksi. Kyllä kunnon moninpelillä on ehdottomasti tilauksensa, mutta toistaiseksi pelisosiaalisen erakoitumisvaiheen aikana yksinpelit pitävät paremmin otteessaan.
