Uusimmat

YLEn uutisrobotti lähettää uutisia vuodelta 20.2.0

03.12.2010 15:47 Jukka O. Kauppinen

Vaikka Yleisradion olemuksesta voidaan olla montaa mieltä, on firmassa myös uusiin ideoihin ja konsepteihin tarttuvaa väkeä. Vuoden 2009 Alternative Party -tapahtumassa YLEn järjestämään kilpailuun osallistuneen Jani ”Virne” Lainesalon Bad News -teoksesta on näet tehty nyt totta. Niinpä Ylen sivuilta voi nyt kuunnella oikeita uutisia robottijuontajan kertomana.

Ylen Arttu Silvast kertoo, että…

Kyse on taiteesta ja kyseenalaistamisesta. Kyse on siitä, että sinulle syntyy uusia ajatuksia ja siitä, että tulet teoksen koettuasi ajattelemaan uudella tavalla. Kyse on kritiikistä ja kriittisyydestä.

Kyse on myös suorasta lähetyksestä, ei valmiiksi lasketusta animaatiosta.

Ja kyse on ihan oikeista ja tuoreista uutisista. Yle v20.2.0 hakee Yle uutisten tuoreimmat jutut kuvineen RSS-syötteen kautta ja lukee niitä sitten kotimaisen Mikropuhe-generaattorin avustuksella.

Teos sai alkunsa vuoden 2009 Alternative Partyilta, jossa herra Lainesalo osallistui Ylen järjestämään kilpailuun Bad News -konseptillaan. Sittemmin sovellusta lähdettiin kehittämään ja tähän ollaan nyt tultu. Alkuperäisenä ajatuksena olivat Ylen mahdollistajastrategia sekä ajatus siitä, että Ylen sisältöä voidaan paketoida uusilla kiinnostavilla tavoilla.

Katso ja kuuntele Yle v20.2.0-lähetyksiä osoitteessa http://beta.yle.fi/badnews.

Lue myös

Arvosteluissa talven suuret seikkailut: Two Worlds II, Gothic 4, Fable III…

Joulusesongin lemmikit saatavilla WoWissa

LanTrek-verkkopelitapahtuma järjestetään taas tammikuussa

Paddytek Vibe -kaiutin tekee pahvilaatikostakin rock-klubin