UUSIMMAT

Stardew Valleyn moninpeli julkaistaan vihdoin ja viimein elokuun alussa – Tässä uusi traileri

21.07.2018 19:04 | Muropaketin toimitus

Stardew Valleyn moninpeliä on odotettu jo pitkään. Nyt ilmainen päivitys on vihdoin saanut virallisen julkaisuajankohdan, elokuun ensimmäisen päivän.

Indie-peli Stardew Valleyn moninpelin oli alun perin määrä saapua pelattavaksi jo kuluvan vuoden aikana. Sen jälkeen moninpeliä luvattiin toukokuulle, mutta lupaukset jäivät jälleen toteuttamatta.

Nyt Stardew Valleytä kehittävä Eric Barone on kuitenkin vihdoin ja viimein lyönyt lukkoon moninpelin julkaisupäivämäärän. Stardew Valleyn moninpeli julkaistaankin Windowsille, Macille sekä Linuxille elokuun ensimmäisenä päivänä. PlayStation 4, Xbox One ja Nintendo Switch -pelaajat joutuvat kuitenkin edelleen odottamaan omaa päivitystään hamaan tulevaisuuteen.

Stardew Valleyn moninpelissä ”pääpelaaja” voi rakentaa tilalleen maksimissaan kolme mökkiä, joihin tämän ystävät, eli ”apulaiset”, voivat tulla asumaan. Apurit voivat tehdä lähes kaiken mitä pääpelaajakin, kuten kasvattaa viljaa, louhia mineraaleja, taistella sekä kalastaa.

Apureilla on myös omat tavarainventaariot. Sen sijaan muun muassa festivaalien alkamis- ja päättymisajat ovat edelleen pääpelaajan käsissä. Apurit voivat halutessaan mennä myös naimisiin NPC-hahmojen tai muiden ihmispelaajien kanssa.