Steamin ja Epic Games Storen välinen riitely pitää lopettaa, patistaa Devolver Digital – vaatii Steamin aseman kunnioittamista

17.10.2019 15:49 Muropaketin toimitus

Keskustelu digitaalisten pelikauppojen välillä käy kuumana, ja se tulee Devolver Digital -studion mukaan aloittaa puhtaalta pöydältä.

Epic Games Store on saanut osakseen kritiikkiä siitä, miten sen tarjoamat ominaisuudet ovat niin vähäisiä verrattuna Steamiin. Etenkin Epic Games Storen yksinoikeudella myymät pelit ovat aiheuttaneet suuria tunteita.

Devolver Digital -studionin perustaja Graeme Struthers on sitä mieltä, että keskustelu asian tiimoilta ei ole ollut rakentavaa, ja se tulisi aloittaa alusta. Näiden kahden kauppa-alustan vertailu ei ole viisasta, sillä ne poikkeavat toisistaan niin merkittävästi.

Struthers toteaa, että Steamin asemaa kauppa-alustana tulee puolustaa, sillä Valve on sijoittanut sen kehittämiseen valtavasti rahaa ja aikaa. Struthers on erityisen mielissään siitä Steamin luomasta murroksesta, jonka ansiosta julkaisijat saavat oman osuutensa myyntituloista säännöllisesti ja ajallaan.

Epic ei ole tehnyt samanlaista satsausta pelkistetyn kauppa-alustansa kanssa, mutta Struthers näkee tilanteen muuttuvan ajan myötä. Struthers korostaa Epic Games Storen liiketoimintamallin merkitystä, sillä pelikauppa tarjoaa julkaisijoille Steamia isomman palan myyntituloista.

“Meidän pitää kunnioittaa sitä työtä, jota Valve on nähnyt Steamin kehittämiseksi. Ilman Steamia emme kävisi koko keskustelua”, Struthers lisää.

Asiasta kertoo PC Gamer.