Uusimmat

E3: Uuden Metro Exodus -pelin traileri johti harhaan – maailma ei olekaan avoin

15.06.2017 09:55 Muropaketin toimitus

Tuleva Metro Exodus tulee jatkamaan Metro-sarjan lineearisen kenttäsuunnittelun periaatetta.

Aiemmin uutisoimme, kuinka tulevan Metro Exodusin traileri antoi kuvan siitä, että Metro Exodus sijoittuisi aiempaa avoimempaan pelimaailmaan. Nyt 4A Gamesilla pelin kehityksestä vastaava Jon Bloch on kuitenkin kertonut PCGamesNin haastattelussa, ettei Metro Exodus tule olemaan varsinainen avoimen pelimaailman videopeli.

”Myös Metro Exodus tulee jatkamaan klassisella Metro-pelien lineaarisella kenttäsuunnittelun linjalla”, Bloch totesi haastattelussa. ”Uusi peli on kyllä aiempia pelejä avoimempi, mutta Exodusin tapauksessa yritämme tehdä pelistä hiekkalaatikkomaisen selviytymispelin.”

Blochin mukaan Exodusissa Metro-pelisarja tapaa STALKER-pelisarjan. Osa pelistä etenee edelleen Metroille tyypillisessä, tarinantäyteisessä lineaarisessa putkessa, kun taas välillä pelaaja päästetään omilleen avoimille alueille.

Metro Exodus julkaistaan PC:lle sekä Xbox One ja PlayStation 4 -konsoleille ensi vuoden aikana.