UUSIMMAT

Ubisoft: Pelien kääntäminen Google Stadialle on edullista

22.07.2019 11:50 | Muropaketin toimitus

Googlen syksyllä avautuva Stadia-pelialusta on voittanut ainakin pelijätti Ubisoftin puolelleen.

Kun Google esitteli keväällä uuden Stadia-pelialustansa, käytettiin esimerkkipelinä Assassin’s Creed Odysseyta. Nyt Ubisoft onkin vahvistanut, että yhtiön pelejä tuodaan jatkossakin Googlen uudelle alustalle.

Kuten VG24/7 kertoo, on Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemot kommentoinut Stadiaa tuoreessa sijoittajatilaisuudessa. Guillemotin mukaan Stadialle kääntäminen ei ole kovin kallista, ja hän vahvistaakin, että tuleva pelialusta on nyt osa heidän tuotantoputkeaan.

Stadia herätti jonkin verran huomiota keväällä, mutta se ei vielä ole nostattanut suurta hypeä pelaajien keskuudessa. Kesäkuussa julkaistun kyselyn mukaan vain pieni osa eurooppalaisista pelaajista on innostunut uudesta alustasta. Myös Muropaketin keväisessä äänestyksessä vain noin puolet vastaajista kertoi kokeilevansa Stadiaa sen ilmestyessä.

Stadian on määrä avautuva myöhemmin tänä vuonna, ja tulevista peleistä ainakin Doom Eternalin ja Ghost Recon Breakpointin tiedetään saapuvan myös Stadialle. Lista vahvistetuista Stadia-käännöksistä löytyy IGN:n sivuilta.

Muropaketin uusimmat