UUSIMMAT

Usein parjattu Bethesda näyttää mallia, kuinka suuret peliyhtiöt voivat auttaa koronakriisissä

28.04.2020 12:20 | Muropaketin toimitus

Pelijulkaisija Bethesda Softworks teki merkittäviä lahjoituksia koronan vastaiseen kamppailuun.

Fallout ja The Elder Scrolls -peleistä parhaiten tunnettu Bethesda on saanut usein kritiikkiä puolivalmiiden pelien julkaisemisesta ja Fallout 76:n kohdalla myös rahastamisesta mikromaksuilla. Nyt julkaisija on kuitenkin tempaissut koronapandemian vastaisessa taistelussa näyttävämmin kuin yksikään peliyhtiö tähän mennessä.

VG24/7 nimittäin kertoo, että Bethesda on lahjoittanut peräti miljoona dollaria hyväntekeväisyyteen. Summasta puolet menee Direct Reliefille, joka muun muassa auttaa terveysalan ammattilaisia saamaan paljon tarvittuja suojavarusteita työhönsä. Summasta 250 000 dollaria menee puolestaan Unicefille, ja toinen 250 000 Bethesdan studioiden lähialueiden paikallisille toimijoille eri puolilla maailmaa.

LUE MYÖS: Kotonaan jurnuttavat pelaajat antoivat juuri suuren iskun koronan vastaisessa taistelussa

Bethesdan työntekijät ottavat myös parhaillaan osaa #BethesdaAtHome -kampanjaan pelaamalla yhtiön julkaisuja Twitchissä. Näiden streamien yhteydessä myös kerätään lahjoituksia yllä mainituille järjestöille.