Uusimmat

Aarteenmetsästystä Jordaniassa osa 1: turvatarkastuksia ja beduiinitunnelmaa

04.10.2011 13:00 Tero Lehtiniemi

Dome.jo/pelit-osastomme ja onnekkaan lukijamme Sami Ruotsalaisen matka on pikkuhiljaa edennyt itse tapahtumapaikalle. Reitti Wadi Rumin laaksossa sijaitsevaan Bait Alin tukikohtaan kulki Ammanin ja tarpeeksi monen aavikkokilometrin kautta. Matkan varrella seurueemme on saanut myös ehkä tarpeettomankin paljon huomiota paikallisilta turvallisuusviranomaisilta. Toisaalta turvallisuushan on aina hyvästä, eikö?

Matkan varrelle on nimittäin viimeisen 24 tunnin aikana mahtunut sen verran monta passintarkastus- ja muuta turvallisuuspistettä, että toimittajalle perinteisesti riittävän peruskoulun laskuopin antamat valmiudet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Myös arvon päätoimittajamme järjestelmäkamera joutui paikallisten tulliviranomaisten mielenkiinnon kohteeksi. Ilmeisesti kuitenkin suurin osa linux-ISOista, taidekuvista ja islamin vastaisesta propagandasta oli jäänyt kotiin, koska varsinainen tapahtumapaikka on viimein saavutettu.

Uncharted: Aarteenmetsästäjä -kilpailu alkaa pikkuhiljaa käynnistyä, kun muiden maiden voittajia, pressiä ja pelifirman edustajia alkaa ilmestymään paikalle. Ne jotka kuvittelivat että päätoimittajamme ja voittajamme viettävät lokoisaa elämää luksushotellissa, voivat onneksi huokaista helpotuksesta: aarteenmetsästäjäleirillä tunnelmaan virittäydytään aidossa arabityylisessä telttamajoituksessa, johon kuulemma kuitenkin sopeutuu. Todennäköisesti siksi koska on pakko.

Huomatkaa muuten hauska kontrasti Samin ja Kauppisen vaatetuksen välillä.

Palaamme asiaan myöhemmin kunhan tapahtumaa lähtee käyntiin ja paikallinen intternetti saa sekä kuvallisia että sanallisia terveisiä paikan päältä tänne Suomeen asti.

Lisää aiheesta

Uncharted 3-kisan voittajamme lähtötunnelmissa

Uncharted 3: Aarteenmetsästäjä – matkusta Jordaniaan etsimään oikeata aarretta

Lue myös

Mass Effect 3:n moninpelistä todisteita?

PlayStation Vita 3G:ssä rajoituksia

Crimson Alliance (Xbox 360)

Starfox 64 3D (3DS)