Vuotaja: ”Overwatch 2:n tilanne kuulostaa todella pahalta”

16.01.2021 19:55 | Muropaketin toimitus

Paikkansa pitäneistä Blizzard-vuodoista tunnettu Metro osaa kertoa, ettei Overwatch 2:ta kannata odottaa ilmestyväksi vielä pitkään aikaan.

Metro on aiemmin osannut ennustaa onnistuneesti muun muassa BlizzCon 2019 -tapahtumaan liittyviä yksityiskohtia. Nyt Metro on kertonut, mitä hän tietää Overwatch 2:n julkaisuaikataulusta.

”Olen kuullut, että pelin kehitys etenee äärimmäisen hitaasti ja että Blizzard on viivästyttänyt pelin julkaisuaikataulua. Overwatch 2:n tilanne kuulostaa tällä hetkellä todella pahalta ja pelin julkaisu on vielä todella kaukana”, Metro kertoi taannoisella streamilla. Vuotaja ei myöskään usko, että peli tulee olemaan kovin laajasti esillä seuraavilla BlizzCon-festivaaleilla.

Blizzard ei ole vielä vahvistanut Overwatch 2:n julkaisuaikataulua.