Uusimmat

XCOM 2 -pelin lisäosa on laajuudeltaan kuin XCOM 3

17.06.2017 09:41 Muropaketin toimitus

XCOM 2 -pelin seuraava War of the Chosen -lisäosa on niin laaja, että se olisi voinut olla XCOM 3.

XCOM 2:n seuraavan War of the Chosen -lisäosan kehittäjä Jake Solomon kertoo Polygonille antamassaan haastattelussa, että lisäosa olisi voinut olla jopa itsenäinen XCOM-peli.

”Lisäosa on niin laaja, että aluksi lisäosaa kehittävä tiimi ajatteli tekevänsä pohjatyötä XCOM 3 -pelille”, Solomon toteaa.

Solomonin mukaan tuleva War of the Chosen sisältää monia ominaisuuksia, joita oltaisiin voitu käyttää itsenäisen XCOM-pelin luomiseen. Lopulta lisäosan kehittäjät päätyivät kuitenkin tekemään War of the Chosenista lisäosan itsenäisen pelin sijasta. Se tulee kuitenkin sisältämään itsenäisen kampanjan aiempien Alien Hunters- ja Shen’s Last Gift -lisäosien tavoin.

War of the Chosen tulee sisältämään myös kolme uutta ihmisryhmittymää, joita pelaajan tulee yrittää houkutella puolelleen. Lisäosan mukana saapuu myös kolme uutta Alien-johtajaa eli Chosenia, jotka ottavat välillä yhteyttä esimerkiksi tehtävässä epäonnistuneeseen pelaajaan. Chosenit saattavat tällöin provosoida ja ärsyttää tehtävän mokannutta pelaajaa.

War of the Chosen tuo XCOM 2 -peliin myös sotilaiden väliset kemiat. Solomonin mukaan jotkin sotilaat toimivat tällöin paremmin yhdessä kuin toiset, oikeiden ihmisten tavoin. Paljon yhdessä kokeneet taistelukumppanit saattavat sotakokemuksen karttuessa saada täysin uusia taitoja, joita he voivat jakaa keskenään.

XCOM 2: War of the Chosen julkaistaan elokuun 29. päivä PC:lle sekä Xbox One- ja PlayStation 4 -konsoleille.