Cogito, ergo sum: Eugene Goostman -keskusteluohjelma läpäisi Turingin testin

08.06.2014 22:45 | Petrus Laine

”Cogito, ergo sum” on latinaa, ja kääntyy suomeksi ”Ajattelen, siis olen”. Turingin testi on Alan Turningin vuonna 1950 Computing machinery and intelligence -julkaisussa esittämä testi, jolla testataan voiko kone ajatella. Ajattelun määritelmäksi sovittiin, että koneen on kyettävä huijaamaan vähintään 30 prosenttia ihmistuomareista luulemaan sitä oikeaksi ihmiseksi tekstipohjaisessa keskustelussa.

Brittiläisen Royal Society of London -tiedeakatiemian järjestämässä testissä 13-vuotiaana Eugene Goostmanina esiintynyt ohjelma on onnistunut ensimmäisenä läpäisemään Turingin testin, kun se huijasi 33 prosenttia tuomareista luulemaan ohjelmaa ihmiseksi. Testi järjestettiin Turingin kuolinpäivän 60. muistopäivän kunniaksi. Testin päihittäneen ohjelman loivat venäläissyntyinen Vladimir Veselov ja ukrainalaissyntyinen Eugene Demtsenko. Joidenkin ohjelmien on väitetty läpäisseen testin jo aiemmin, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun testin läpäisy on voitu varmistaa riippumattomien tahojen toimesta.

Gizmodo, A Computer Has Passed the Turing Test For the First Time

Päivitys 11.06 klo 12.48:

Turingin testin läpäisy on sittemmin herättänyt kritiikkiä ja ihmettelyä ympäriinsä. Suurimpana kritiikin aiheena on se fakta, ettei testissä ollut suinkaan mikään supertietokone tai muu vastaava, vaan keskusteluohjelma. Väitteitä siitä, pitäisikö myös keskusteluohjelman tekemä läpäisy hyväksyä vai ei, löytyy sekä puolesta että vastaan. Yleinen konsensus kuitenkin on, että vaikka ohjelma teknisesti läpäisikin testin, oli se vähintään Turingin testin hengen vastainen.

TechDirt, No, A ’Supercomputer’ Did NOT Pass The Turing Test For The First Time And Everyone Should Know Better

Muropaketin uusimmat