Uusimmat

Katsaus näytönohjaimien historiaan

10.04.2013 12:31 Ville Suvanto

TechSpot-sivusto on julkaissut neliosaisen näytönohjaimia käsittelevän artikkelisarjansa kolmannen osan ja neljäs osa on luvassa ensi viikon keskiviikkona. Maaliskuun lopulla julkaistussa ensimmäisessä osassa paneuduttiin vuosien 1976 ja 1995 väliseen aikaan ja tutkinta alkaa Atari 2600:sta, jossa oli käytössä CDP1861-piiri. Artikkelissa paneudutaan myös ATI:n historiaan, miten OpenGL saapui markkinoille, NVIDIAn ensimmäiseen NV1-näytönohjaimeen sekä muun muassa ATI:n ensimmäiseen 3D-näytönohjaimeen 3D Rageen.

Toisessa osassa tarkastellaan vuosia 1995-1999 ja näyttävässä roolissa on 3Dfx, jonka Voodoo-näytönohjaimet olivat erittäin suosittuja 3D-näytönohjaimia kuluttajien keskuudessa. Yritys onnistui nopeasti haukkaamaan 80-85 prosentin osuuden 3D-näytönohjainmarkkinoista, mutta lukuisista innovaatioista huolimatta se ajautui lopulta ongelmiin muun muassa oman Glide-rajapintansa kanssa, kun DirectX ja OpenGL olivat nousseet sitä vahvemmiksi. Artikkelissa käsitellään myös suomalaista Bitboys-yritystä ja sen Glaze3D:tä, joka ei lopulta ikinä saapunut markkinoille. Artikkelin lopussa tutustutaan NVIDIAn GeForce 256:een, jossa oli käytössä ensimmäinen varsinaisesti grafiikkapiiriksi kutsuttu piiri.

Kolmas osa keskittyy vuosiin 2000-2006 ja alussa paneudutaan 3Dfx:ään ja miten se ajautui tilanteeseen, jossa NVIDIA lopulta osti siitä jäljellä olleet rippeet. Tilanne oli muodostunut ATI:n ja NVIDIAn kaksinkamppailuksi erillisnäytönohjaimien saralla ja Intelin valttina olivat piirisarjoihin (myöhemmin prosessoreihin) integroidut grafiikkaohjaimet. Kuvioihin tulivat mukaan myös pelikonsolit ja NVIDIA herätti uudelleen henkiin 3Dfx:n SLI-teknologian, joskin uudistettuna. ATI seurasi sen jalanjäljissä CrossFire-teknologiallaan. Artikkeli päättyy historialliseen kauppaan, jossa AMD osti ATI:n.

TechSpot, The History of the Modern Graphics Processor

TechSpot, History of the Modern Graphics Processor, Part 2

TechSpot, History of the Modern Graphics Processor, Part 3

Muropaketin uusimmat