Uusimmat

Kiina lykkää Green Dam -ohjelman käyttöönottoa toistaiseksi

30.06.2009 20:33 Juha Kokkonen

KiinaKeskustelu Kiinan suunnittelemasta Green Dam-Youth Escort -sensurointiohjelman käyttöönotosta käy kuumana. Nyt myös EU:n kauppakamari on vedonnut Kiinaan kertomalla olevansa huolissaan ratkaisun turvallisuudesta, yksityisyyden suojasta sekä käyttäjän valinnanvapaudesta. EU kertoo tukevansa keinoja lapsien suojelemiseksi internetin haitalliselta sisällöltä, mutta toteaa tavoitteen toteutuvan paremmin avoimen keskustelun ja vanhempien asettamien rajoitusten avulla. Myös Japani on ilmaissut huolensa Kiinan suunnittelemiin toimiin liittyen.

Nyt, vain päivää ennen Green Dam -ohjelmiston suunniteltua käyttöönottoa, Kiina on yllättäen ilmoittanut lykkäävänsä aikomuksiaan ennaltamäärittelemättömäksi ajaksi. Ilmeisesti viivästys johtuu pääosin siitä, että tietokonevalmistajat tarvitsevat lisää aikaa ohjelmiston sisällyttämiseen tuotteisiinsa. Osa valmistajista saattaa lisäksi olla haluttomia lisäämään Green Dam -sovellusta koneisiinsa, joten ne ovat odottaneet asiassa muilta mailta diplomaattista väliintuloa.

TechConnect, China delays requirement for web filtering software

ZDNet UK, EU Chamber urges China to rethink internet filter

DailyTech, PC Makers Still Not Pleased With Chinese Censorship Software