Windowsin klassikkosovellukset voi kohta poistaa

09.02.2020 19:45 | Muropaketin toimitus

Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmien mukana on pitkään toimitettu pikkuohjelmia kuten Notepad, Paint ja WordPad. Niitä ei ole tähän mennessä voinut poistaa, mutta kohta se onnistuu.

Ohjelmien poistaminen on jo mahdollista Windows 10 Insider Build 19551 -versiossa, ja jossain vaiheessa poistomahdollisuus tulee myös tavallisille käyttäjille. Eri asia tietysti on, haluaako ainakaan kaikkia pikkuohjelmia poistaa. Varsinkin Notepad ja WordPad ovat olleet käteviä vaikkapa pienten muistiinpanojen tekemiseen.

Kevyttä tekstieditoria kaivanneet ovat silti usein korvanneet Notepadin kehittyneemmällä Notepad Plus Plus -ohjelmalla. Se on ollut ainakin ohjelmistokehittäjien suosiossa. Paintin tilalle puolestaan on saatettu asentaa Paint.NET.

Notepad ja Paint ovat tulleet Windowsin mukana jo vuodesta 1985 saakka. WordPad on uudempaa sukupolvea, sillä se on asentunut automaattisesti vuodesta 1995 saakka Windows 95 -käyttöjärjestelmän myötä.

Päivityksen odotetaan saapuvan ladattavaksi joko huhti- tai toukokuussa.

Muropaketin uusimmat