Uusimmat

Emmy-palkitun zombi-sarjan 2. kauden kaikki jaksot katsottavissa Yle Areenassa

10.12.2015 21:19 Aki Lehti

Kuolleista palanneet jatkuu vihdoinkin.

Ranskalainen Les Revenants – Kuolleista palanneet -sarjan 1. tuotantokausi oli yksi viime vuosien parhaimpia zombi-sarjoja omaperäisellä lähestymistavallaan aiheeseen.

Nyt tarjolla on vihdoinkin toinen tuotantokausi, joka nähdään Teemalla 7.12. – 17.12. maanantaista torstaihin joka ilta kello 21. Kaikki jaksot löytyvät myös YLE Areenasta jo nyt.

Tarinassa kuolleet palaavat henkiin ja yrittävät jatkaa normaalia elämäänsä pikkukaupungissa. Skotlantilaisen post-rock-bändi Mogwain soundtrack on myös tsekkaamisen arvoinen.

Lähde: Yle

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat