Borderlands liittyy taaksepäin yhteensopivien Xbox 360 -pelien joukkoon
Gearboxin läpimurtohitti Borderlands ilmestyi alun perin edellisen sukupolven konsoleilla. Omintakeisen räiskintäpelin jatko-osat, Borderlands 2 ja Borderlands The Pre-Sequel! niputettiin aiemmin tänä vuonna Borderlands: The Handsome Collection -nimiseksi uusille konsoleille suunnatuksi kokoelmaksi. Yksi puuttui kuitenkin joukosta, nimittäin alkuperäinen Borderlands.
Apuun rientää pian Microsoft ja Xbox One -konsolin taaksepäinyhteensopivuus Xbox 360:n kanssa. Microsoftin ilmoituksen mukaan alkuperäinen Borderlands liittyy yhteensopivien pelien joukkoon samassa yhteydessä, kun palvelu julkaistaan suurelle yleisölle marraskuussa.
Tuttuun tapaan taaksepäin yhteensopivuus pitää sisällään myös pelin kaiken, sangen runsaslukuisen ladattavan lisäsisällön, saavutukset ja tallennukset. Lisäksi yhteistyöpeli onnistuu verkon ylitse myös siinä tapauksessa, että osa osallistujista pelaa peliä vanhalla Xbox 360 -konsolilla. Perin kätevää.
Lähde: Eurogamer
Lisätietoja: Pelin kotisivu
Lisää aiheesta
Borderlands kääntyy seuraavaksi elokuvaksi
Uusin Borderlands-seikkailu on kuin kepposelokuva – lue arvostelu