Uusimmat

Langaton Xbox One -ohjain toimii nyt myös vanhoilla Windowseilla

13.12.2015 14:00 Juho Anttila

Vaikka markkinoilta löytyy paljon PC:lle tarkoitettuja peliohjaimia, ovat konsolien omat ohjaimet sen verran hyviä, että niitä käytetään mieluusti myös PC-pelaamiseen. Xbox 360 -ohjain on tällä rintamalla jo klassikko eikä uusi Xbox One -ohjain juuri häviä käyttömukavuudeltaan.

Xbox One -ohjainta on voinut käyttää jo jonkin aikaa langattomaan PC-pelaamiseen, mutta rajoittavana tekijänä on ollut käyttöjärjestelmäversio. Ohjain kun on toiminut vain ja ainoastaan Windows 10 -käyttöjärjestelmällä. Vanhempien Windowsien käyttäjät ovat joutuneet tyytymään ohjaimen langalliseen versioon.

Nyt tähän on kuitenkin tullut muutos. Xbox-hahmo Larry ”Major Nelson” Hrybin mukaan Xbox One -ohjaimen Windows-adapteri tukee nyt myös Windowsin versioita 7 ja 8.1. Tämän pitäisi kattaakin käytännössä kaikki käyttötarpeet, sillä jos joku ajaa vielä seiskaa vanhemmalla Windowsilla, voi tällainen käyttäjä odottaa aika paljon Xbox One -ohjainyhteensopivuutta vakavampiakin ongelmia.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: Ohjaimen kotisivu

Lisää aiheesta

Xbox One -ohjaimet käyvät kaupaksi entistä paremmin

Xbox One -ohjain toimii kohta langattomasti myös PC:llä

Kaikista Xbox One -ohjaimista tehdään muokattavia

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat