Layers of Fear nojaa shokkeihin ja peläytyksiin (PC, PS4, Xbox One)
Tekijä: Bloober Team SA
Julkaisija: Aspyr Media
Testattu: Xbox One
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: Windows 7, Intel Core 2 Quad 8400, 4 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 560
Pelaajia: 1
Muuta: ladattava peli, hinta 19,99 euroa
Pelin kotisivu: https://layersoffear.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Kauhu on vaikeaa, varsinkin peleissä. Pelaaja täytyisi saada upotettua pelikokemukseen niin totaalisesti, että hän unohtaa istuvansa turvallisessa ja lämpöisessä olohuoneessa katselemassa televisiotaan.
Mutta kun tässä onnistutaan, pelit tarjoilevat myös immersiivisiä kauhukokemuksia, joihin muut mediat eivät pysty vastaamaan.
Psykedeelinen ja todellisuutta vääristelevä Layers of Fear osoittautuu nopeasti kuin oppikirjaesimerkiksi siitä, mitä kauhupelin pitäisikin olla!
Layers of Fear kuulosti kiinnostavalta peliltä jo ensimmäisistä julkistusuutisistaan lähtien: seikkailu hulluksi tulleen maalarin kartanossa. Psykedeelisiä elementtejä ja rohkeaa tarinankerrontaa. Suuria puheita on toki kuultu useasti ennenkin, joten olin enemmän kuin vähän skeptinen. Välillä on kiva olla väärässäkin, sillä Layers of Fear lunastaa odotuksensa ja on lähellä erinomaisuutta.
Luomisen tuskaa
Layers of Fear ei kamalasti selittele tai pohjusta, vaan luottaa siihen, että pelaaja osaa itse ynnäillä yhteen saamansa tiedonmuruset. Tämä linja pitää alusta saakka, sillä peli alkaa mystisen autiokartanon aulasta. Ulkona ukkostaa, varjot häilyvät pahaenteisesti lamppujen valossa ja lukittujen ovien takaa kuuluu outoja ääniä.
Ennemmin tai myöhemmin pelaaja löytää tiensä työhuoneeseensa, jossa luovan kaaoksen keskellä odottaa kankaalla peitetty taulu. Pelaajan mestariteos. Se, joka on vaatinut niin paljon. Kaiken, eikä sekään riittänyt, sillä kesken jäi. Mutta nyt on aika saada se valmiiksi, maksoi mitä maksoi.
Ja siinä ne seuraavat neljä, viisi tuntia sitten menevätkin. Mikään maalaussimulaattori Layers of Fear ei ole, sillä pelaajan tehtävänä on tavallaan hakea inspiraatiota talossa vaeltamalla. Kyseessä on niin sanottu kävelysimulaattori, eli peli, jossa varsinainen pelattavuus on sangen vähissä. Puzzleja on mukana vain muutama ja nekin ovat hyvin köykäisiä. Voisi kuvitella, että tällä reseptillä syntyy unettavan tylsä peli, mutta toisin kävi. Layers of Fear uskaltaa nimittäin tehdä paljon hyvin kokeellisia ja erikoisia asioita, jotka saavat sen tuntumaan jatkuvasti yllättävältä ja tuoreelta.
Jos Layers of Fearia pitäisi verrata johonkin muuhun peliin, lähin verrokki löytyisi ehkä P.T.:stä, eli Hideo Kojiman tiimeineen tehtailemasta Silent Hills –pelin teaserista. Siinäkin käveltiin kummitustalon käytävillä, eikä mihinkään voinut luottaa.
Selkeästi esikuvana toimineen kauhuklassikon tavoin myös Layers of Fear rakastaa yllättää pelaajaansa oudoilla ja ennalta-arvaamattomilla tavoilla. Kun kääntyy ympäri, käytävä selän takana on voinut muuttua tiiliseinäksi. Kun väärässä kohdassa sattuu katsomaan ylös, huomaa että katon sijaan yläpuolella on horisonttia kohti kaartuva, pohjaton syöveri, jota koristavat maalitahrat ja oudot vääristymät.
Oudot vääristymät ja maalitahrat ovat muutenkin päivän sana, sillä Layers of Fear lunastaa myös psykedelia-lupauksensa. Seinät sulavat ympäriltä, käytävissä näkyy outoja varjoja ja vääristymiä, peilin kautta voi livahtaa vahingossa outoon painajaisuniversumiin ja niin edelleen.
Layers of Fear onkin hyvin ahdistava ja jännittävä pelikokemus. Vaikka se nojaakin ahkerasti niin sanottuihin hyppypeläytyksiin – eli vertauskuvallisesti heittää pelaajan kasvoille mörön, joka huutaa BUU! – rytmitys on mainio. Koko ajan on sellainen olo, että kohta napsahtaa. Oudot äänet, häiritsevät näyt ja ahdistavat asiat saavat niskavillat pystyyn ja nostavat pulssia. Kohta tapahtuu jotain kamalaa. Ihan kohta tapahtuu jotain kamalaa. Nyt tapahtuu jotain kamalaa. Yleensä tapahtuukin, mutta ei välttämättä aina prikulleen silloin kuin sitä odottaisi, mikä pistää koko ajan arvailemaan ja ahdistaa entisestään.
Tekniikan tuskaa
Layers of Fear olisi suosituspeukun arvoinen kauhukokemus ilman paria vähän suurempaa ongelmaa. Näistä ensimmäinen on se, että konsoliversiot ovat suorastaan jäätäviä. Ennen pelin julkaisua kehitystiimi mainosti, että ruudunpäivitysnopeus on lukittu 30 FPS:ään, mikä on kauniisti sanoen paskapuhetta. Jos seisoo tuijottamassa seinää, peli pääsee ehkä – EHKÄ – siihen 30 FPS:n vauhtiin. Muuten mennään paljon sen alla, usein yksinumeroisissakin luvuissa.
Vaikka ruudunpäivitysnopeus ei tietenkään ole kaikki kaikessa, Layers of Fearin tapauksessa tekniikka tökkii niin pahasti, että pelikokemus kärsii. Itse kuvittelin aluksi, että Xboxini olisi ollut laukeamassa tai teki jotain hämäriä ylläpitotoimenpiteitä, mutta ei: tätä se vain on. Surkeaan ruudunpäivitysnopeuteen kyllä tottuu, tai oikeammin turtuu, pelin aikana, mutta sitten pohja putoaa aina uudelleen alta ja uusi hitausennätys tulee vastaan.
Syytkin ovat selviä: peli näyttää sikamaisen hyvältä. Grafiikka on hienoa, efektit runsaita ja lisäksi ”käännyit ympäri ja maailma muuttui” –teknologia luo varmasti ylimääräistä kuormaa. Selityksiä varmasti löytyisi useita, mutta ei se tökkimisestä yhtään siedettävämpää tee.
Toinen ongelma on se, että Layers of Fear on kertakäyttöpeli. Se nojaa niin vahvasti yllättäviin ja shokeeraaviin tapahtumiin ja peläytyksiin, ettei kokemus tunnu toisella kerralla oikein miltään. Tämä on harmi, sillä peliin on kyllä kätketty paljon kerättäviä juttuja, jotka paljastavat vähän enemmän kryptisen tarinan taustoja ja yksityiskohtia, mutta kuka niitä jaksaa keräillä, kun itse peli ei tunnu enää miltään?
Kertakäyttökamaa, siis, mutta voi pojat, millainen se yksi kerta onkaan! Olen itse kauhupeleille helppo nakki, mutta Layers of Fear iski lujaa ja useasti. Säikähdyksiä riitti, tarina piti hyvin otteessaan ja lopputekstien pyöriessä fiilikset olivat positiiviset. Kun jo pelikokemuksen alkupuolilla minut oli peloteltu tilaan, jossa pelkäsin kääntyä katsomaan taakseni, jotain on tehty oikein. PC-version ostajat voivat kuvitella pisteisiin puolikkaan lisää, mutta alustasta riippumatta Layers of Fear kannattaa pistää harkintaan.
Lisää aiheesta
Extra Life – SOMA ei ole perinteinen kauhuseikkailu
White Night – persoonallinen, hyytävä mutta myös ongelmallinen noir-seikkailu (PC, PS4, Xbox One)
Wiikon wanha: Alone in the Dark 2, zombiemerirosvomuodin edelläkävijä
