Uusimmat

Patenttiriita uhkaa No Man’s Skyta

26.07.2016 11:15 Juho Anttila

Yksi tämän vuoden odotetuimmista pelitapauksista, No Man’s Sky, julkaistaan parin viikon kuluttua. Teoksen ehdoton valtti on ainakin ennakkohypen perusteella sen kyky luoda proseduaalisesti käytännössä loputtomasti planeettoja ja niiden pinnalla eläviä elikoita. Hollantilainen Genicap on kuitenkin sitä mieltä, että peliä kehittävä Hello Games on käynyt tämän ominaisuuden osalta algoritmivarkaissa.

Kuhinan takana on belgialaisen geneetikon, Johan Gielisin kehittämä kaava, jonka avulla on mahdollista mallintaa suurta määrää erilaisia luonnollisia muotoja. Gielis toimii hollantilaisen Genicapin palveluksessa ja Genicap puolestaan muistuttaa omistavansa patentin käytettyyn kaavaan.

Genicappiä edustavan Jeroen Sparrown mukaan firma työskentelee juuri kaavaa hyödyntävän vallankumouksellisen projektin parissa. Projektin tuloksia olisi mahdollista hyödyntää laajalti sekä indiekehittäjien että suurten studioiden toimesta. Sparrow muistuttaa, että Genicapillä ollaan vaikuttuneita siitä, mitä Hello Games on kaavan avulla saanut aikaiseksi, mutta firma tahtoo silti päästä saman pöydän ääreen Hello Gamesin kanssa. On melko lailla varmaa, että tarkoitus on puhua patentista ja sen lisensoimisesta.

Hello Gamesia vetävä Sean Murray on puolestaan sitä mieltä, ettei No Man’s Sky hyödynnä Gielisin kaavaa tai muutenkaan riko Genicapin patenttia. Jeroen Sparrown näkemyksen mukaan Murray on kuitenkin myöntänyt aiemmin useaan otteeseen joko suoraan tai välillisesti tekevänsä juuri tätä.

Genicapin toivoma avoin keskustelu aiheesta toteutuu joka tapauksessa, sillä Sean Murray on kutsunut firman edustajat studiolle pohtimaan asiaa. Tähän mennessä Genicap ei ole myöntänyt tai kieltänyt pyrkivänsä estämään No Man’s Skyn julkaisua, mutta ääni kellossa voi toki muuttua, jos Hello Games pysyy näkemyksessään ja Genicapin puolella katsotaan pelin hyödyntäneen firman omistamaa teknologiaa ilman lupaa.

Lähde: www.eurogamer.com

Lisätietoja: no-mans-sky.com

Lisää aiheesta

Vuoden odotetuin avaruuspeli on valmis

Proseduraalinen generointi on No Man’s Skyn salaisuus – mutta mitä se on

Nettiääliöt vauhdissa: No Man’s Skyn tekijöille tappouhkauksia