Uusimmat

Tales of Phantasia (Game Boy Advance)

12.07.2006 15:03 Muropaketin toimitus

Namcon Tales-roolipelisarjan Euroopan valloitus jatkuu astetta vanhemmalla nimikkeellä, alustana tällä kertaa Nintendon GBA-käsikonsoli.

Tales of Phantasia sai ensijulkaisunsa kymmenisen vuotta sitten Japanissa Super Famicom -konsolilla, ja ennen nyt julkaistua GBA-versiota peliä ei aikaisemmin ole käännetty englanniksi muiden kuin fanien toimesta.

Tales of Phantasia on sarjan ensimmäinen peli, eikä se juonenkuljetuksellisesti tarjoaa ihan yhtä herkullisia käänteitä kuin sarjan myöhemmät osat. Se kertoo silti varsin perinteisen ja viihdyttävän fantasiatarinan miekkasankarin pojasta, joka yllättävien tapahtumien kautta ajautuu mukaan seikkailuun, jossa peitsen lisäksi taitetaan myös aikaa. Aikamatkailua ei kuitenkaan hyödynnetä ihan yhtä hyvin kuin aiheella paremmin ratsastaneessa Squaren Chrono Triggerissä.

Tales of Phantasia on omalla tavallaan aikansa vanki, sillä esimerkiksi sarjalle varsin ominainen reaaliaikainen taistelu on vielä ensimmäisessä osassa hieman lapsenkengissään. Muuten seikkailu on vanhentunut varsin ylväästi.

Peli tarjoaa vahvaa perusmeininkiä, joka ei nykymittapuulla yllätä muttei toisaalta petäkään. Se on nostalgiaa huokuva, mukava ja taatusti riittävän pitkä seikkailu, joskin todellista huippupeliä odottavien kannattaa pitää silmällä Final Fantasy IV:n GBA-julkaisua.

Pisteet: 3

Lyhyesti: Perinteinen ja perusvahva konsoliroolipeli Game Boy Advancelle.

Julkaisu: myynnissä
Järjestelmä: GBA
Pelaajia: 1
Ikäsuositus: S-7
Verkkopeli: ei
Testasi: Tero Lehtiniemi