Soiko Rock Bandin kitara Guitar Hero III:ssa tai toisinpäin?
Pelaajakansa on joutunut miettimään jo huhtikuusta lähtien, että miten eri musapelien soittovehkeet toimivat keskenään? Harmonix kertoi jo samantien, että ei hätää, kitarat ovat kyllä yhteensopivat. Nyt 1UP on testannut eri pelien kitaroita ristiin yhteensopivuudet tarkistaakseen.
Tsekataanpa kuitenkin varmuuden vuoksi ensin Lehtosen 4.4.07 julkaisema uutinen: Uusi bändi, vanhat kitarat.
Ja kuten 15.6. kerroimme uutisessa Vino pino Rock Band -infoa,
Xbox 360 -rokkarit voivat käyttää olemassaolevia Guitar Hero II -ohjaimiaan pelin kanssa, mutta tällöin he menettävät tukun uusia ominaisuuksia. Rock Band -kitaroissa on nimittäin 10 nappia, joista viisi sijaitsee niin kutsutulla sooloalueella aivan kaulan juuressa. Kitaransa sointiin voi lisätä myös erilaisia efektejä, joskin vielä on epäselvää, ovatko kaiut ja muut vain soittajan oman harkinnan varassa, vai tarvitaanko niitä biisien läpäisyyn.
1UPin testin mukaan kitaroiden yhteensopivuustaulukko näyttää tällä hetkellä seuraavalta:
Guitar Hero II – X-Plorer-kitara
Rock Band? Toimii
Guitar Hero II? Toimii
Guitar Hero III? Toimii
Guitar Hero III – Les Paul-kitara
Rock Band? Toimii
Guitar Hero II? Toimii
Guitar Hero III? Toimii
Rock Band – Stratocaster-kitara
Rock Band? Toimii
Guitar Hero II? Ei tietoa mutta epätodennäköistä
Guitar Hero III? Ei toimi
Täytyy sanoa, että jännä tilanne. Ei vielä muutama vuosi sitten olisi osattu kuvitellakaan, että kukaan ostaisi lelukitaraa videopeliä varten, saati että kitarointi- ja soittelupelejä julkaistaisiin enemmänkin tai että kitaroista tulisi suorastaan ylitarjontaa. Enää ei ostella pelkkää peliä, vaan myös siihen liittyvä kitara. Tai useita. Kyllä siinä riittää vierailla ihmeteltävää, jos jollakulla on kaksi kitaraa per peliä olohuoneen seinälle ripustettuna.
1UP: A Guide to Guitar Compatibility ja Guitar, Interrupted
Lue lisää eDomesta
Fender varustaa myös virtuaalirokkarit
Guitar Hero Encore: Rocks the 80’s (PS2)
Guitar Hero III: Legends of Rock –ennakko (PC, PS2, PS3, Wii, 360)
Guitar Hero III: Legends of Rockin täydellinen biisilista paljastettiin
Rock Band – ensimmäinen video musiikkipelien seuraavasta sukupolvesta