Uusimmat

Microsoft: Sota hardcore-pelaajien sydämistä on ohi, me voitimme

18.04.2008 12:47 Miikka Lehtonen

Konsolisodan uhatessa taas lämmetä strategisten GTA IV -toimitusten myötä kummallakin sen osapuolella on kiire vakuutella omaa erinomaisuuttaan. Tällä kertaa äänessä on Microsoftin Xbox-kiho, joka uskoo firmansa jo voittaneen niiden tärkeimpien pelaajien sydämet. Onko sota siis ohi?

Next-Gen.biz -pelisaitin haastattelemalla Aaron Greenbergillä oli jos jonkinlaista mielenkiintoista sanottavaa niin Microsoftin ja Sonyn kädenväännöstä kuin koko pelialan nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Greenberg aloitti lataamalla tiskiin kovan pommin väittäessään Microsoftin voittaneen jo sen tärkeimmän konsolisodan osa-alueen.

”Puhuttaessa niistä todellisista hardcore-pelaajista, uskon sodan olevan jo ohi. Xbox 360 jatkaa jo matkaansa 20 miljoonan konsolin haamurajan tuolla puolen. Uskon, että hardcore-pelaajat ovat tiukasti meidän hallussamme ja tämä antaa meille merkittävän edun PlayStation 3:een verrattua, joka tulee kemuihin myöhään ja on yhä kallis Xbox 360:een verrattuna.”

Greenberg ei usko myöskään, että Sonyn tulevat A-luokan pelit tulevat muuttamaan tilannetta ratkaisevasti. ”Minun nähdäkseni Sony yrittää näillä peleillä kalastella suoraan sanoen 360-omistajia. He yrittävät jahdata kuluttajaa, joka on jo ostanut huomattavasti laajemman pelivalikoiman omaava Xbox 360:n. Voisi sanoa, että Sonyn tarjonta on liian pientä ja liian myöhään.”

Tämä saa varmasti jo herkimmät repimään pelihousunsa ja muutama taitaa jo kouristella raivohalvauksen ensioireissa, mutta Greenbergillä on paljon muutakin sanottavaa. Hän on tyytyväinen Microsoftin voitettua paljon puhutut ja epäillyt toimitusongelmansa, joiden ansiosta konsolia tullaan näkemään markkinoinnissa ja kauppojen hyllyillä entistä tiheämpään.

Aikakaan ei voisi olla parempi, sillä Greenbergin silmissä vilkkuu jo GTA IV, ja se on Xboxin vihreä.

”Pelimyyjien kommenttien perusteella, niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin, GTA IV:n ennakkovaraukset ovat menossa Xbox 360:lle yli tuplamäärissä. Uskomme, että Maddenin, Guitar Heron, Rock Bandin ja muiden tavoin GTA tulee olemaan jälleen uusi monialustajulkaisu, joka myy paremmin Xbox 360:lla.”

Oltiin Greenbergin mielipiteistä mitä mieltä tahansa, tätä näkemystä tukevat myös myyntiluvut, joissa Xbox 360 -versiot pärjäävät lähes aina PlayStation 3 -veljiään paremmin. Tuorein esimerkki on Rainbow Six Vegas 2, jonka Xbox 360 -versiota on myyty Yhdysvalloissa reilut 3,5 kertaa enemmän kuin PlayStation 3 -vastiketta. Miksi ja mitä asialle voisi tehdä, siinä riittää pohdittavaa.

Microsoft ei ole myöskään unohtanut eurooppalaisia asiakkaitaan, vaan uskoo mantereemme näyttelevän aina vain merkittävämpää osaa konsolisodan ratkaisuvaiheissa. Tätä varten on myös suunniteltu vartavasten eurooppalainen strategia.

”Uskon, että eurooppalaiset hardcore-pelaajat ovat yhä kaikkien tavoiteltavissa ja aiomme tulevaisuudessakin tehdä Euroopassa asioita, joita emme välttämättä tee muualla maailmassa. Tämä johtuu siitä, että Eurooppa on kriittinen osa menestysmahdollisuuksiamme. Olemme aloittamassa massiivisen TV-kampanjan, joka nähdään Euroopassa ennen muuta maailmaa. Myös, juuri parahiksi GTA IV:n julkaisun alla leikkasimme Xbox 360:n hintaa. Olemme nyt Euroopan halvin konsoli, halvempi kuin Wii ja melkein puolet halvempi kuin PlayStation 3. Tuloksena myyntimme ovat tuplautuneet jo useiden viikkojen ajalta Euroopassa.”

Jotta näin tällä kertaa. Greenbergin sanottava ei suinkaan loppunut tähän, vaan miehellä on paljon kerrottavaa ja sanottavaa Wiin dominoivasta asemasta, pelialan tulevaisuudesta ja jos jonkinlaisista muistakin asioista. Asiasta kiinnostuneiden kannattaakin suunnata Next-Genin sivuille.

Lue lisää eDomesta

Wii jatkaa hurjaa myyntiään Yhdysvalloissa, 360 ohitti taas PS3:n

Xbox 360:n myynti tuplaantui

Analyytikko povaa maaliskuusta huipputuottoisaa pelialalle

Sony yllätti Japanissa: PSP ykkösenä sekä konsoli- että pelimyynnissä

Sony ja Nintendo kerjäävät ongelmia, väittää Microsoft

Pelibisneksen vaikuttajat taputtelivat toisiaan selkään