Uusimmat

Japanilainen indie-tulokas kokosi yhteen pelialan tähdet

03.06.2008 12:25 Jukka O. Kauppinen

Japanilainen indie-pelikehittäjä Platinum Games on koonnut kattonsa alle joukon Japanin kuuluisimpia ja taitavimpia pelikehittäjiä, jotka hyppäsivät vaihteeksi irti japanilaisen pelialan oravanpyörästä. Muun muassa Resident Evilin, Okamin ja Devil May Cryn tekijät tahtovat nyt duunata pelejä omalla tahdillaan ja vapain käsin.

Shinji Mikami, Atsushi Inaba ja Hideki Kamiya tekivät vielä toista vuotta sitten AAA-luokan pelejä ison koneiston mukana, mutta nyt kaverit työskentelevät omassa studiossaan luoden jotain aivan muuta.

Esimerkiksi Wiille julkaistava Mad World on jotain aivan erikoista. Nykypelit tähtäävät yleensä uskomattomiin värimaailmoihin ja visuaaleihin, mutta tämä pistääkin meiningin mustavalkoiseksi. Aivan. Ja kaiken lisäksi peli on äärimmäisen väkivaltainen ja mielikuvituksellinen – mutta yhtaikaa myös jopa koominen.

Bayonetta puolestaan tarttuu väkivaltaiseen ja goretäyteiseen toimintaan sitäkin vahvemmilla väreillä ja visuaaleilla – mutta goottilaisella tyylillä. Tekijät eivät kerro mille alustoille peli saapuu, mutta PlayStation 3 ja Xbox 360 lienevät realistisia vaihtoehtoja.

Firman kolmas teos Infinite Line kiitää kohti tähtitaivaita – Nintendo DS:lle julkaistavan avaruusstrategian muodossa.

Entä miksi pelistarat päättivät lähteä omille teilleen ja tekivät sitten julkaisusopimuksen Segan kanssa?

”Halusimme tehdä asioita omillamme. Kun teet kerran onnistuneen ja menestyneen pelin jumiudut jatko-osien pariin, etkä pysty enää toteuttamaan itseäsi. Jutellessamme eri kustantajien kanssa Sega tarjosi meille eniten vapautta ja mahdollisuuden tehdä sellaisia pelejä, joita todella tahdomme tehdä.”

Lähde: Wired, Japan’s Hotshot Game Designers Bet on Indie Gore

Lue lisää eDomesta

Ace Combat 6 – haastattelussa Hiroyuki Ichiyanagi

Colossal Cave Adventure – ensimmäinen seikkailupeli

eDomen arvosteluviikko: Iron Man, Haze, Universe at War ja muuta mukavaa

Fallout 3 aiheutti terrorihälytyksen

Spore – elämää pikkuelukkana – katso video

Suunnittele, rakenna ja tuhoa SimCityjä

Muropaketin uusimmat