Uusimmat

Wii jatkaa murskaavaa marssiaan Japanissa

04.04.2007 13:45 Miikka Lehtonen

Nintendon pikkuruinen Wii-konsoli jatkaa vahvaa menoaan Japanissa. Puolueettoman tutkimusyhtiön mukaan konsolia on myyty jo nyt käsittämätön määrä, eikä tahti ole hidastumassa.

Bloomberg-talousanalyytikkofirma uutisoi Wiin huimasta voittokulusta. Tilastofirma Enterbrainin mukaan konsolia on myyty Japanissa joulukuussa tapahtuneen julkaisun jälkeen 1,95 miljoonaa kappaletta. Myyntitilastoissa kakkosena seilaava PlayStation 3 on marraskuun julkaisunsa jälkeen yltänyt vain reilun 800 000 kappaleen myyntiin. Xbox 360 on pudonunt jo niin kauas kelkasta, ettei sitä edes mainita.

Etumatka ei suinkaan ole kutistumassa, sillä uusimmat myyntitilastot puhuvat jo miltei 4:1-suhteesta. Maaliskuun 25. päivään päättyneellä viikolla Wiitä myytiin Japanissa 75 000 kappaletta PlayStation 3:n 20 000 kappaleen viikkomyyntiä vastaan.

Kun mukaan luetaan vielä Nintendo DS -käsikonsolin hirvittävät, 130 000 kappaleen viikkomyynnit, nousevan auringon maa alkaa olla hiljalleen Nintendon tiukassa niskalenkissä. Tällä vauhdilla lienee vain ajan kysymys, ennen kuin myyntiluvut näkyvät tuntuvasti myös pelien julkaisusuunnitelmissa.