CS:GO-ammattilaispelaaja voitti mahdottomalta näyttäneen kierroksen suorassa lähetyksessä
Virtus.Prota edustava Dzhami ”Jame” Ali esitteli taitojaan taannoisessa ottelussa Furiaa vastaan.
Trainin A-pommipaikalla käydyssä taistelussa kaikki Jamen joukkuetoverit olivat jo kuolleet ja Jamella oli edessään tukala paikka. CT-puolen pelaajia oli jäljellä vielä neljä kappaletta eikä kierroksen voitto näyttänyt terroristeille kovin todennäköiseltä.
Jame onnistui kuitenkin yllättämään Furian ja kaatamaan kaikki CT-puolen pelaajat yksi toisensa perään. Koko tilanne on nähtävissä alta.
Ikävä kyllä Jamen kierrosvoitosta ei ollut lopulta kovinkaan paljoa hyötyä, sillä Virtus.Pro hävisi ratkaisevan kolmannen kartan lopulta kierroksin 16-9.