Driveclub ei ole PS4:n ajopelimessias, pikemminkin pannukakku
Niklas Isberg huolsi Pleikkarinsa ja vaihtoi alle kisavanteet. Mutta ei se kärry oikein kulkenut odotetulla tavalla. Miksei?
Ajamisessa on lisäksi omat niksinsä, jotka hallitsemalla muun muassa driftaus muuttuu lasten leikiksi, tai ainakin huomattavasti helpommaksi. Mikään ei ärsytä yhtä paljon kuin tietämättömyys siitä, miten joku toinen on onnistunut jossain kurvissa polttamaan kumia paremmin kuin itse.
Kaahailu itsessään on myös oikein nautittavaa viihdettä. Ajotuntuma on hyvä, eikä virheistä voi syyttää muita kuin itseään. Auto tottelee pitkälti käskyjä, joskin driftaus ei ihan toimi oikean maailman malliin ja siitä on aluksi vaikea saada otetta. Näkyvyys pysyy ajettaessa hyvänä ratin takaa katsottuna, mutta konepeltinäkymässä peltiä halailevat tietokonekuskit peittävät näkökentän täysin.
Varsinaiseen moninpeliin ei testijakson aikana päässyt käsiksi, sillä joko serverit olivat kokoajan todella tukossa tai peliseuraa ei löytynyt. Muiden klubien asettamat haasteet kuitenkin tekivät ajamisesta mielenkiintoista. Ne olivat mukavia houkuttimia, vaikka meno äityikin paikka paikoin verenmaku suussa suorittamiseksi.
Lue koko arvostelu: Driveclub (PS4)
Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet
Lisää aiheesta
Forza Horizon 2 (Xbox 360, Xbox One)
Grid Autosport (PC, PS3, Xbox 360)
MotoGP 14 (PC, PS3, PS4, PS Vita, Xbox 360)
Trials Fusion (PC, PS4, Xbox 360, Xbox One)
WRC: FIA World Rally Championship 4 (PC, PS3, PSV, Xbox 360)