Uusimmat

Epic Games Store jatkaa maailmanvalloitusta – seuraavan kahden vuoden aikana enemmän yksinoikeuspelejä kuin aiemmin

08.02.2021 12:42 Muropaketin toimitus

Epic Games Storessa nähdään jatkossakin paljon pelejä, joita ei muualta osteta.

Epic Games Store on panostanut paljon yksinoikeussopimuksiin, jotka rajoittavat pelien jakelua muilla alustoilla, erityisesti Steamissa. Osa peleistä on ilmestynyt muualla myöhemmin, osa taas on saatavilla vain Epiciltä.

PC Gamer kuitenkin huomasi Epicin yksinoikeustahdin hidastuneen, joten pelimedia otti selvää mistä on kyse. Epic Games Store kiisti väitteen kokonaan.

”Meille on tulossa seuraavan kahden vuoden aikana enemmän yksinoikeuspelejä, kuin olemme tähän mennessä julkaisseet”, vastasi peliyhtiö.

PC Gamerin mukaan Epiciltä on saatavilla 65 peliä, joita ei ole julkaistu Steamissa. Sen lisäksi on julkaistu 50 peliä, jotka ovat löytäneet tiensä Steamiin rajatun yksinoikeusajan jälkeen. Jos Epicin sanoihin on uskominen, nähdään tulevien vuosien aikana siis hyvin paljon Epic Games Storen yksinoikeuspelejä.

Tulevista julkaisuista tiedetään, että esimerkiksi Oddworld: Soulstorm (kuvassa) on tiettävästi tulossa vain Epic Games Storeen, ainakin aluksi. Myös esimerkiksi Chivalry 2 saapuu Epicille vuoden yksinoikeudella, ja Wolf Among Us 2:n kohdalla ei ole tietoa Steam-julkaisusta.

Myös suomalaisen Remedyn julkistamattomat pelit ovat Epicin julkaisemina tulossa Epic Games Storeen oletettavasti jonkinlaisella yksinoikeudella.

Muropaketin uusimmat