Vasta Wii U mahdollistaa aidosti avoimen Zelda-maailman
Kuten kaikki tiedämme, Nintendon Wii U -konsoli on rämpinyt pahasti koko elinkaarensa ajan. Konsolilla on kuitenkin yksi iso valtti kilpailijoihinsa nähden: Nintendon yksinoikeuspelit. Ne ovat omiaan pompsauttamaan myyntilukemia ja tarjoamaan faneille perustelut konsoliostoksille karkaamiselle.
Nintendo-tuottaja Eiji Aonuma on äitynyt kehumaan edustamansa firman laitetta yllättävällä tavalla. Wii U häviää tehoissa selvästi kilpailijoilleen. Tästä huolimatta Aonuma toteaa, että nimenomaan konsolin edeltäjäänsä nähden huomattavasti tuhdimmat tehot mahdollistavat asioita, joihin ei ennen pystytty.
Keppihevosena toimii tällä kertaa Zelda. Aonuma kertoo, että firma on pyrkinyt ensimmäisestä Legend of Zelda -pelistä lähtien luomaan niin suuren pelimaailman kuin laitteisto vain antaa myöten. Vasta Wii U -konsoli mahdollistaa kuitenkin tämän maailman tutkimisen saumattomasti ilman lataustaukoja.
Samalla Aonuma korostaa, ettei käytä mielellään termiä avoimen maailman peli uudesta Zeldasta. Aonuman mukaan jokainen Zelda-peli on edustanut avoimen maailman filosofiaa, joskin kukin omalla teknisesti rajoitetulla tavallaan. Mikään ei ole siis lopulta muuttunut. Uusi, isompi ja ilmeisesti saumattomalla tavalla laajempi The Legend of Zelda julkaistaan näillä näkymin myöhemmin tänä vuonna.
Lähde: The Market for Computer and Video Games
Lisää aiheesta
Huhupartio: Zelda kääntyy näytellyksi tv-sarjaksi
Legendaarinen Zelda-sarjakuva saa uusintapainoksen yli 20 vuoden jälkeen