Maailman ensimmäinen World of Warcraft -ravintola avattiin, katso video
Enpä olisi eilen nukkumaan mennessäni uskonut, että tulisin tänään kirjoittamaan uutisia maailman ensimmäisestä World of Warcraft -ravintolasta. Näin kuitenkin kävi, mutta onneksi useimpien lukijoiden ei tarvitse ainakaan nähdä ravintolaa livenä, sillä se sijaitsee Kiinassa.
Idea World of Warcraft -ravintolasta ei sinänsä ole uusi. Blizzardin studion kahvila on jo mallinettu firman pelien mukaan ja tarjoilee ruokaa, joka ei välttämättä muistuta ulkonäöltään örkkejä tai zerglingejä, mutta on ainakin nimetty niiden mukaan. Firma on myös useaan otteeseen vitsaillut, että Blizzard-pikaruokaketjun perustaminen voisi olla heidän seuraava askeleensa kohti maailman herruutta. Kiinalaiset kuitenkin ehtivät ensin.
Veikeät kiinalaiset pistivät homman kerralla campin puolelle tekemällä ravintolan, joka näyttää World of Wacraftilta. Sisään kuljetaan Dark Portalin läpi, seinät on koristeltu peliaiheisella taiteella ja televisiot näyttävät videokuvaa itse pelistä. Ravintolan omistaja on myös pelin fani ja kertoo avanneensa ravintolan siinä toivossa, että hänen uskonveljensä ja -sisarensa löytävät paikan, jossa he voivat rentoutua.
Mikäli pelkät sanat eivät riitä, katso toki videota aiheesta.
Lisää aiheesta
Lich King myi 1,4 miljoonaa Pohjois-Amerikassa
Wrath of the Lich King hallitsee Euroopassa
Valmistaudu Wrath of the Lich Kingiin, lue eDomen ennakkojutut
Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 1. päivä
Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 2. päivä
Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 3. päivä
Lue myös
Atari osti MMO-talo Cryptic Studiosin
Marion kilpasiskokset palaavat 20 vuoden takaa: Giana Sisters tulee taas