EA: luovuus ja tuottavuus ovat yhtä
Electronic Artsin isojehu John Riccitiellon mukaan luovuus ja tuottavuus ovat yksi ja sama asia. Hyvien pelien ja myyvien pelien kesken ei ole ristiriitaa, vaan ne ovat käytännössä yksi ja sama asia.
”Mielestäni luovuus ja (taloudellisen) voiton tekeminen kulkevat käsi kädessä”, Riccitiello kertoo MCV-talouslehdelle.
”Tämä on bisnestä ja suuri osa menestyksestämme lasketaan taloudellisten tulosten pohjalta. Myynti, myyntitulot, voitto ja osakkeiden arvo. Mutta pelialalla on myös laadullinen puolensa. Pelien tekeminen on asia, josta voi olla ylpeä. Me puskemme rajoja tuonnemmas ja uskon, että määrälliset ja laadulliset seikat sopivat hyvin yhteen.”
EA-pomo toteaa myös, että pelialan pomojen ja pelintekijöiden on myös pelattava pelejä ja omattava tunneside alaan.
EA:ta luotsaava John Riccitiello on siitä harvinainen kaveri, että hän on todellinen jalat maassa pitävä pitkän linjan pelimies, joka on kiinnostunut yhtiönsä tuotteista ja peleistä ylipäätäänkin. Kuten esimerkiksi oheisista Lisää aiheesta -linkeistä näkee.
Lähde: Riccitiello: Creativity and profit go hand in hand
Lisää aiheesta
EA antoi tulosvaroituksen ja huolestuttavan vision tulevaisuudelleen
EA lupaa: ei enää surkeita lisenssipelejä
EA: Mercenaries 3 tulee, Spore laajenee
EA: munailimme ja pilasimme Bullfrogin, Originin ja Westwoodin
EA:n pomo puhuu uudesta Need for Speedistä ja huonoista elokuvista
Lue myös
Dead Spacen tuottaja miettii peliään ja jatko-osaa
eDomen arvosteluviikko: rekkoja, kung fua, supersankareita ja taskuseikkailuja
PlayStation 3 on uusi GameCube
PS3:n ja Xbox 360:n prosessorisuunnitelija pureutuu konsolisodan ytimeen