Uusimmat

Vino pino Fight Night Round 4 -infoa

23.01.2009 10:30 Miikka Lehtonen

Fight Night Round 3 oli mitä mainioin nyrkkeilypeli, mutta sekin sisälsi omat ongelmansa. Onneksi kehitystiimi työstää jo jatko-osaa kovalla vauhdilla ja nettiin vuotaneiden tietojen perusteella peli kuulostaa sangen lupaavalta. Let’s get ready to rumble!

Amerikkalainen Game Informer -lehti on julkaissut tuoreessa numerossaan suorastaan ämpärillisen infoa tulevasta ja innokkaasti odotetusta nyrkkeilypelistä. Kiitos Internetin ihmeiden tiedot olivat pian luettavissa useammastakin paikasta. Tässä valikoituja paloja.

  • Lyönnin voima ei riipu enää pelaajan ohjausliikkeen pituudesta, vaan osuman puhtaudesta.
  • Nyrkkeilijöiden kasvoissa on useita osuma-alueita, joihin osuvat lyönnit saavat aikaan erilaisia vaikutuksia.
  • Blokkaaminen ei ole enää yhtä idioottivarmaa kuin ennen. Blokkausmittari kuluu joka blokilla ja mitä alempana mittari on, sitä varmemmin iskut tulevat läpi. Vastustajan kädet voi myös onnistua lyömään syrjään, tai lyönti voi pujahtaa käsien välistä.
  • Uusi fysiikkasysteemi mallintaa käsien ja lyöntiradan pituuden vaikutuksen lyönnin voimaan. Jos onnistut pääsemään turhan lähelle vastustajaa, tämän lyöntien teho heikkenee.
  • Vammojen hoito erien välissä ei tapahdu enää minipeleillä. Jokaisella nyrkkeilijällä on käytössään tietty määrä hoitopisteitä, joilla mustelmia voi laskea ja haavoja sitoa.
  • Pelin välianimaatioihin on panostettu entistä enemmän, jotta ne vangitsevat paremmin pelin lisenssoitujen nyrkkeilijöiden persoonallisuudet, sekä oikean nyrkkeilyottelun tunnelma.
  • Fight Night 3:n parry-systeemi on historiaa. Kehittäjä sanoo, että kukaan ei oikeasti yrittäisi huitaista Mike Tysonin heijaria sivuun, joten se ei onnistu pelissäkään.
  • Kehitystiimi on vahvistanut, että aitoina nyrkkeilijöinä nähdään ainakin Mike Tyson, Muhammad Ali, Lennox Lewis, Sugar Ray Leonard, Winky Wright, Sergio Mora ja Emanuel Augustus.

Odotettu nyrkkeilypeli ilmestyy tämänhetkisten tietojen mukaan kesällä PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Lisää aiheesta

EA julkisti Fight Night Round 4:n – Mike Tyson mukana?

Fight Night Round 3 (360)

Hanskat käsiin ja kehään ottelemaan

Lue myös

Sonyn pelidivisioona teki massiivista tappiota

Microsoft irtisanoo 5000

Nigeriahuijarit pesiytyvät jo Huuto.nettiinkin